|
|
|||
|
19.10.2008 - 10:40
Tämän sunnuntain klassikkoa ei tarvinnut miettiä laisinkaan. Nähtyäni upean Marjo Leinosen Janis Joplinina, en voinut oikeastaan muuta kuin valita sen parhaimman Janisin levyn kuultavaksi. Sääli vaan, että 60-luvun lopussa kuvaajat, miksaajat, äänittäjät ja muu väki näyttää olleen niin pöllyssä, että kuvamateriaali tuolta ajalta on aika järkkyä. Hmm, saattoi muutama laulajakin lennellä eri ulottuvuuksissa. En halunnut liveversiota kyseisestä kappaleesta, vaikka sellainen olikin tarjolla; kuusi minuuttia tärisevää kuvaa ei juurikaan innosta, ja siksi valitsin AMV:n, jonka taustalla Cry Baby (1971) soi. Katsoin muutama ilta sitten Woodstock-leffan ja voin vakuuttaa, että sieltä löytyy aika monta tulevaa sunnuntaiklassikkoa. Sitten joskus. Aikanaan.
Muiden sunnuntaklassikkoja:
|
Kirjoittaja
susupetal Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
Käyttöoikeus
![]() Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi. |
||
Nuorena kuollut laulaja on minullakin tänään klassikoissa..
Silloin aikanaanhan ei kukaan nainen laulanut tuolla tavalla, nykyäänhä naiset revittelevat ihan työkseen, mutta 60-luvulla tällainen oli jotain aivan erilaista.
Pitääkin tulla kuuntelemaan biisiäsi!
Eikä tämä Janis edes laulanut, mikä on vielä paree.
En suhtaudu sen kummemmin nega- kuin positiivisestikaan, vähän tuppaa nääs vaan hörähdyttelemään kun aina joku huutoäänestyksellä laitetaan "aikakauden" tai "sukupolven" tai jonkin "karheaksi tulkiksi" tai jotain. Siitä vaan, mutta jos tämä tehdään musiikin, kevyenkin, alueella, itse lasken joltisenlaisen teknisen taidon ainakin eduksi. Pelkkä pinnistys ja tuskaisa ilmaisunhalu, se on välttämätön mutta ei vielä riittävä ehto.
Jos joku heittää keihästä 90.46. eikä sen päälle laula mitään, niin siinä ei muuta sitten tarvitakaan. Aikansa tulkki on siinä.
Kyllähän siinäkin löytyisi kanonisoitavat heittäjät:)
Janis on vähän niin kuin, tienpäällä, kestää aikaa ja kulutusta :)
Joo, Lepis, ei paljon tarvinnut miettiä tänä sunnuntaina.
Mutta suurin kaikista on Laulava Salapoliisi.
Laulava Trappin perhe on paha. Edes keihäänheitto ei nosta jalustalle.
Pimeys houkuttaa ja metsässä soi blues, siis suuntaan sinne.
metsässä soi bluus...