|
|||
 |
|
||
|
18.10.2008 - 02:45
Tänään olen miettinyt sitä, miksi ihmiset ovat ihastuksissaan, jos joku on nuorekas, vaikka ikää on kuusikymmentä. Tai viisikymmentä. Seitsemänkymmentä. Miksi se on niin mukavaa? Ihanaa? Miksi nuorekkuus on niin tärkeää ja positiivista, että viisikymppisenä saa ylimääräisiä kehuja siitä, jos on nuorekas? Mikä viisi-kuusikymppisyydessä on sellaista, että se ei omana itsenään ole riittävän hyvää? Onko tässä kyse samasta ilmiöstä, joka kulminoituu lauseeseen "kasva isoksi, älä aikuiseksi"? Eli pysy nuorekkaana, nuorena, älä missään tapauksessa anna ikäsi näkyä, älä ainakaan muutu aikuiseksi. Mitä pahaa on aikuisuudessa? Miksi on niin kamalaa kasvaa aikuiseksi? Miksi aikuisuuden synonyymit ovat negatiivissävytteisiä? Aikuisuus-tylsyys, aikuisuus-ikävyys, aikuisuus-vangittu, eikä taatusti villi, aikuisuus-vastuullisuus, aikuisuus-ilottomuus, aikuisuus-huumorintajuttomuus. Miksi aikuisuudella on noin huono brändi? Miksi nuorekkuus, nuoruus on paljon tavoiteltavampaa? Kuka haluaa olla nuori: epävarma, finninen, ahdistunut, kipeän tietoinen omasta kehosta ja sen järkyttävän suurista puutteista, ja yhtä tietämätön siitä mikä tunne seuraavaksi ryöpsähtää päälle. Olla nuori, joka omaa täysin mustavalkoiset mielipiteet, jonka ensimmäinen ajatus aamulla on "minä", kuten myös päivän viimeinen. Minä. Miltä minä näytän? Onko minun takapuoleni liian iso? Tissit liian pienet? Hiukset liian lättänät? Mitä se tarkoitti katsoessaan sillä tavalla? Mitä ne puhuivat minusta, kun olin poissa? Miksi minä olen juuri minä? Ei kai kukaan tosissaan halua pysyä tuollaisena? Noin tarvitsevana? Noin epävarmana? Noin tuulella käyvänä? Näköjään haluaa, ainakin myyntimiesten mukaan, jotka tarjoavat meille ikuista nuorekkuutta, vannottavat meitä kasvamaan vain isoiksi (XXXXL???), mutta ei koskaan aikuiseksi, sillä jos me kasvaisimme aikuisiksi, me tietäisimme, että emme tarvitse sitä, mitä he yrittävät myydä meille. Illuusiota onnellisesta elämästä, joka tulee itsestään, kun muistaa kasvaa aikuiseksi.
|
Kirjoittaja
 susupetal Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
 
Käyttöoikeus
 Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi.  
SusuPetal by Hoover, klik kuvaa
|
||
Eniveis, vasta partaan on muutamia harmaita haituvia ilmestynyt. Tää tahtoo muuttua papan näköiseksikin kun tää kerran on Pappa!
Minä odotan vanhenemisessa innolla kaikkea muuta paitsi kulumis- ja muita vammoja.
BTW, Wilde sanoi myöskin: "En ole tarpeeksi nuori tietääkseni kaiken"
Meniköhän vähän ohitse...;)
Muut laittavat aikansa meikkaamiseen ja vaatekauppoihin, minä hiippailen saappaat jalassa valokuvaamassa tai kirjoitan yöpuvussa puolille päivin.
Olen kai aikuistunut, mutta minä-sana jokaisessa lauseessa osoittaa, että kehitys on vielä kesken.
Sinä pysyit hyvin yleisellä tasolla.
Jokurandomi, voiko päivän enää ihanammin alkaa, kun ajattelee sinua :)
Johannes Koo, "Sä oot aivan liian vitun ilonen että sä koskaan kasvaisit aikuiseksi". Siinä se. Miksi ei voi olla iloinen aikuinen? En vaan jaksa ymmärtää.
Tsinnia, voihan se olla noin. Pidetään kynsin ja hampain kiinni elämästä. Hyvähän se on, jos muistaa myös elääkin, eikä vain suorittaa nuorekkuutta.
Kyllä minä voin käyttää kireitä farkkuja ja letti liehuu, Pekka, ei minun aikuisuuteni ole siitä kiinni. Voin myös pitää vekkihametta ja röyhelöpuseroa, jos tilanne vaatii. Ehkä sekin on sitä aikuisuutta. Ei tarvitse enää ole niin kamalan ehdoton.
(En minä kyllä edes omista vekkihametta ja röyhelöpuseroa, mutta siis noin esimerkkinä).
Kimmeli, se on eri asia, että muistaa, miltä tuntui olla lapsi/nuori, kuin pysyä sellaisena läpi elämän. Lapet/nuoret tarvitsevat sellaisia aikuisia ympärilleen, sillä sellaisten aikuisten ei tarvitse moittia.
Jos harmaat häiritsevät minua hiuksissani, Leijonainen, levitän kyllä väriä muuallekin kuin kankaalle, mutta jos olisi pakko juttu muiden vaatimuksesta, tuskin sitä tekisin. Vapaa valitsemaan, se on aikuisuutta.
(kyllä minusta tuntuu, että sinä olet aikuinen, et vaan itse sitä ehkä huomaa)
Toisaalta, mitä se vanhemman henkilön nuorekkuus oikeastaan on? Pukeutuminen? Vouhotus? Trimmatut vatsalihakset (huokaus)?
Meidän sukupolvi alkaa poiketa tässä vanenemisessa hieman edeltäjistämme jo sillä että pysymme edelleen rock'n rollin kuuntelijoina ja sitkeästi sinnittelemme, pakotettuina, tässä hektisessä elämän menossa. Joudumme omaksumaan nämä samat internetit ja ipodit, verkkoyhteisöt ja elektroniikan siinä kuin nuo nuoret.
Jee, viisikymppiset rokkaa ja huomenna on taas sunnuntai ja klassikoiden vuoro!!!!
Heh, Saara, lyhyesti ja ytimekkäästi.
Ja minä en ole vielä noin vanha sitten... ihan :D
Keski-iässä ei ole mitään pahaa, vaikka sitäkin yritetään lanseerata pienen katastrofin aiheeksi. Se on vain yksi elämänvaihe.
Ja jos kuolee nuorempana, esim. niin kuin Janis Joplin 27-vuotiaana, niin ei ehdi saavuttaa keski-ikää.
Ja onkos se sitten kivaa?
Tarkoitin muuten sitä viiskymppistä ;D
Tämä elohan on vain käynyt makeammaksi sen kolmenkympin rajapyykin ylittämisen jälkeen. Neljässäkymmenessä oli hieman nikottelemista, mutta siitä kun käyrä alkoi nousemaan, niin ei tätä pois vaitaisi. Mitä se seuraava vuosikymmen tuo tullessan niin aika näyttää. Toiveita ei ole muita kuin että pysyisi terveenä ja energisenä.
Mutta jos vastuullisuus on negatiivista, olkoon sitten, sillä lapset ja nuoret tarvitsevat oikeaa, vastuullista aikuista.
Nm. en tiedä vielä, mikä minusta tulee isona.
Minulle sanotaan joskus että pitäisi jo aikuistua, kun nauraa kikattelen kuulemma kuin nuori tytön hupakko;) Että aikuisen täytyy todella olla sitten hymytön vailla huumorintajua, joskus siltä tuntuu. Onneksi on myös niitä joitten kanssa voi nauraa:)
Minä aloin vasta kunnolla elämään tuossa neljänkympin korvilla ja elo jatkuu;)
Mutta kaikki se angstisuus, mustavalkoisuus, huonommuuden tunteet, depressiivisyys, huumorintajuttomuus - joutikin mennä! Julistan toki blogissani etten lupaa koskaan kasvaa aikuiseksi mutta en minä nuoruudessa niinkään halua roikkua. Lapsuudessa sen verran että haluan innostua ja ihmetellä, uskoa joulupukkiin, keijuihin ja menninkäisiin.
Niin, ja se pitää todeta että musiikki-, kirja- ja elokuvamieltymykset ovat ihan keskenkasvuisen tasolla ("etkö sä muka kolmessakymmenessä vuodessa ole kasvanut Meat Loafista irti??"no en!)
Itse kyllä tykkään tästä ämmäiästä - nyt tosiaan kehtaa olla huolettomasti sitä mitä on eikä tarvitse yrittää miellyttää ketään.
Itseasiassa itse tuossa juuri mietin laittaessani hametta housujen päälle, että vieläköhän tämmöinen nyt sopii tämän ikäiselle ihmiselle... Nopeasti päätin, että saa luvan sopia, koska niin haluan.
Nuoruuden ihannointi on kyllä aika hyvä markkinointikonsti tänä kauneusleikkausten kulta-aikana - aika moni siitä hyötyy, tietysti kosmetiikkakauppa mukaanlukien. Ja sitä paitsi nuorena ostin paljon enemmän vaatteita, ehkä ostaisin myös, jos haluaisin pysyä nuorekkaana?
Nuorennäköisyys ja laihuus kulkevat rinnan ja molemmat ovat ihan yliarvostettuja:)
Jostain joskus luin, että alle kolmekymppisiä seurustelevia naisia sanotaan tyttöystäviksi ja yli kolmekymppisiä naisystäviksi :)
No minähän olen toki ihan vaimo. Rouva kuulostaa muuten jotenkin vanhalta ;D
Markkinataloudellehan se sopii, osaavat ottaa kaiken hyödyn irti ja ylläpitää illuusiota. Sitä paitsi mikä on muodin, markkinoinnin ja median parissa työskentelevien keski-ikä, varmaan ovat aika nuoria? Vaikka enemmistö kansalaisista on keski-ikäista, niin heittäkääpä silmäys vaatekauppoihin, aika pikkutyttö-linjoilla mennään, aikuisenakin.
Jos 60-luvulla oli nuorisovallankumous niin kohta tarvitaan aikuisvallankumousta: uskalla olla oma aikuinen itsesi! Eikä tarvitse olla vakava tullakseen vakavastiotetuksi.
Hups! Tätä ei tarvitse edes ottaa vakavasti, äkillisen puheripulin tuotos.
Toisaalta odotan seuraavaa synttäriä kuin kuuta nousevaa (tulot paranevat), toisaalta ei yhtään huvita siirtyä kuudenkympin ja kuoleman väliin. Ihanat ystäväni ovat väliltä 23 - 85, enkä heitä arvosta ainakaan nuorekkuuden takia, vaan siksi, että he ovat sellaisia kuin ovat. Ihania.
Roosa, ei minusta vastuullisuus ole negatiivista, päin vastoin, sen pitäisi olla luonnollista.
Oli sitten harmaat tai värjätyt otsakiehkurat!
Juuri tuota tarkoitin, Marjut, ryhtyä vakavaksi=olla aikuinen. Kuka niin määrittelee? Se on hölmöä. Ei ihme jos aikuisuus ei ole kovassa huudossa, kun sitä pidetään noin ikävän asiana.
Reine, ei musiikkimaku ole keskenkasvuisen tasolla, se on omalla tasolla, on löytänyt sen oman juttunsa. Miksi luopua siitä muiden takia?
Kropan kondi voisi kyllä olla parempi, samaa mieltä!
Inkivääri, ämmäikä on hyvä ikä, sillä ämmät tietävät mitä haluavat ja jos eivät saa sitä, eivät pahemmin romahda.
Vai niin sanotaan, Iiris. Onko sanaparilla sinkku/vanhapiika samat ikämääreet? Saako 60-vuotias olla sinkku vai puhutaanko hänestä vanhanapiikana.
No, nykyään yksineläjä on aika neutraali ilmaus, jota käytetään.
Aikuisten vallankumous! Ei huono ehdotus, Sirokko.
Obeesia, elät mielenkiintoisia aikoja ja vuoden kuluttua tiedät jo enemmän. Uskon, että olet silloin edelleen signora bella!
Vaikka on kolotuksia, ravakkaa ylipainoa ja harmaata tukkaa partaa, niin helekkari että on mukava olla keskiäkäinen äijä.
Aika kamala ajatus, Isopeikko, kulkea sitä samaa polkua koskaan edes astumatta sivuun. Aikuisuutta on se, että voi hyppiä välillä myös pusikoissa pahemmin eksymättä.
Hahhah, Elegia, melkein hiljaa!
hdcanis, aika moni tuntuu ajattelevan että aikuisuus on juuri tuota jämähtämistä, mutta niin kuin sanot, lopetetaan vanheneminen vasta siihen kuolemaan. Ja siihen auikuisuuteen kuuluu myös se pusikoissa poikkeaminen kuten tuossa yllä totesin.
No, ei saanut, Olli! Aina piti olla pyytämässä Kartsaa ostamaan sitä nutikkaa. Ei kivaa.
Itkupilli, ulkoiset seikat ovat aika samantekeviä, pääasia kai, minkälaiseksi itsensä tuntee ja on sinut sen kanssa.
En kuitenkaan pidä kaikkialla tuputetusta nuoruuden illuusiosta, siitä, että pitäisi näyttää nuorelta ja käyttäytyä kuin nuori, olla lastensa ystävä eikä vanhempi. En pidä siitä, että oletetaan keski-ikäisten ihmisten näyttävän alle kolmekymppisiltä, käyttäytyvän parikymppisen tavoin. Se on nuoruuden ihannointia, vedotaan ihmisen johonkin ikuisen nuoruuden kaipuuseen, rajallisuuden kieltämiseen. Ajan rajallisuuden tunnustaminen on niin vaikea asia muutenkin, että nuoruuden ihannointi vain vaikeuttaa asiaa.
Aikuisuus on hyvä asia, en todellakaan haluaisi olla enää teini ja monesta mainitsemastasi syystä (tosin kyllä aikuinenkin joskus noista joitain pohtii :)). En näytä parikymppiseltä eivätkä ajatukseni olen sen ikäisen ajatuksia. Ehkä olisi hyvä määrittää mitä on aikuinen.
Ylipäänä jonkun ikäkauden ihannointi on outoa, jos se sulkee pois muut ikäkaudet.
Suurin osa ihmisistähän elää kaikki nuo eri ikäkaudet. Luulisi ihannointia löytyvän joka vuodelle, eikä tarvitse nostaa yhtä ylitse muiden. Ei nuoruutta, ei aikuisuutta.