Tyttö ei halunnut nukkua. Hän pelkäsi yön pimeitä tunteja, pitkiä minuutteja täynnä levottomuutta ja epävarmuutta. Päättymättömiä kauhun hetkiä, joiden läpi hänen täytyi pysyä hereillä. Väsyneet sormet luomilla, kipeä kosketus, joka pakotti silmät pysymään auki.

Oli tärkeää, ettei nukahtanut.

Jos vaipui uneen, ei koskaan enää herännyt.

Niin oli tapahtunut Mummille, joka eräänä aamuna ei ollut enää avannut silmiään. Ne sanoivat, että Mummi oli kuollut rauhallisesti nukkuessaan. Ne kuulostivat tyytyväisiltä, vaikka ne itkivät. Miten hyvä ja kaunis tapa lähteä, ne sanoivat. Niin tyynesti ja rauhallisesti. Vain nukkua pois.

Tytön mielestä ne olivat kamalia. Hän ei ymmärtänyt niitä ja hän oli varma, että ne halusivat hänenkin kuolevan. Nuku nyt kiltisti, ne sanoivat. Laita pää tyynyyn, vedä peitto korviin ja rauhoitu. Shh. Ihan hiljaa nyt, liikkumatta. Kohta uni tulee.

Nuku jo.