Olen minä hyvä. Erittäin hyvä. Täydellinen.

Riittää kun peiliin katson. Siellähän minä. Katsokaa tekin:

on lannetta, jota vatkata,

reidet, jotka kantavat maailman ääriin, pehmeät ja pulskat,

iho maitoakin valkoisempi, lunta lämpimämpi.

Tissit, joiden väliin pääset pakoon pahaa maailmaa.

Maha, uppoavaa lempeyttä, syli, johon on helppo löytää.

Enemmän kuin luuta ja nahkaa, korulauseita ja kukkaiskieltä.

Muutakin kuin kosteita sanoja paperilla,

tyhjiä lauseita runomitassa. Paljon, paljon

parempaa.

Elämää nähneet silmät, katsovat suoraan, eivät piiloudu ripsien, eivät mustien lasien taakse.

Kädet vahvat, huoliteltua rypytystä.

Suussa voimakkaat sanat, väkevänä puhallan pelon pois.

Pään sisällä, korvien välissä viisaus, kauneus, kaikki. Elämä, kuolema, kaikki siltä väliltä.

Olen, olen se minä: tuo täydellinen, kaunis nainen. Minä. Valmiina

uuteen matkaan, uuteen päivään.

Tänäänkin.

***

Pakinaperjantain 91. haaste täydellisyys