Juha ei katsonut todistusta, vaan taittoi sen keskeltä kahtia, toinen taitos, kolmas. Sen pienemmäksi paperia ei saanut. Hän istui pulpetissa ja odotti, että opettaja antaisi luvan lähteä kotiin. Ympäriltä kuului luokkakavereiden ja heidän vanhempiensa ääniä. Luokassa oli outo tuoksu, tuoksu, joka ei kuulunut kouluun. Monet olivat tuoneet opettajalle kukkia ja melkein kaikki tytöt olivat saaneet vanhemmiltaan pitkävartiset ruusut.

Vihdoin opettaja toivotti hyvää kesää ja luokka nousi hälisten pulpeteistaan. Juha otti takin taskusta lippiksen ja veti sen päähänsä. Hän kokeili kädellään verkkareiden taskua, kaksi euroa oli vielä tallessa. Mummo oli antanut rahan hänelle ja sanonut, että hän voisi kevätjuhlan jälkeen mennä ostarille. Osta vaikka jäätelöä, mummo oli sanonut. Tai jotain muuta hyvää.

Aurinko paistoi ja ostarilla olevan ravintolan terassilla oli jo paljon ihmisiä. Juha vilkaisi täysinäisiä pöytiä aurinkovarjojen alla, katse löysi etsimänsä.

- Juha!

Hetken Juha ajatteli vain kävellä ohi, olla kuulematta, mutta koskaan ei voinut tietää, millä tuulella isä oli. Se saattoi vaikka juosta perässä ja repiä kädestä, jos sillä oli omasta mielestään jotain tärkeää asiaa. Tai se saattoi istua paikallaan ja jatkaa puhumista muiden äijien kanssa.

- Todistus sitten tuli, isä sanoi. – Kai sä pääsit luokalta? Näytäs.

Juha kaivoi taitetun todistuksen taskustaan ja ojensi sen isälle. Isän käsi ei tärissyt pahasti, se oli tullut terassille vasta vähän aikaa sitten. Isä avasi todistuksen, katsoi sitä, eikä sanonut mitään. Pöydässä oli yksi vapaa tuoli, mutta Juha ei halunnut istuutua. Isän kaverit jatkoivat puhumistaan, eivätkä olleet kiinnostuneita Juhasta tai todistuksesta.

Isän hiljaisuus alkoi pelottaa Juhaa. Hän vilkaisi varovasti isän kasvoja, valmiina juoksemaan, jos näkisi isän silmien kaventuvan ja suun aukenevan huutoon. Isä ei kuitenkaan huutanut. Hän oli sulkenut silmänsä ja näytti melkein nukkuvan.  

- Tää on…tää on helvetin hyvä.

Isä avasi silmänsä ja katsoi Juhaa, pakotti pojan vastaamaan katseeseensa. Isän silmät olivat hassun näköiset, vetiset ja punaiset.

- Haluutsä pizzaa? isä kysyi taittaen todistuksen jälleen pieneksi ja tiukaksi paketiksi. – Niin ku todistuksen kunniaksi, meinaan…

Juha pudisti päätään. Hän ei pystynyt sanomaan mitään, kurkku oli liian kuiva ja karhea.

- Et haluu? Niin no, kellohan ei oo vielä paljon mitään, ei kai sul oo vielä nälkä, eikä keittiökään taida olla vielä auki. Mutta sitten myöhemmin, tuu vaikka uudestaan.

Isä puhui hitaasti ja vähitellen hänen silmänsä siirtyivät pois Juhasta, kiinnittyivät kaljalasiin ja hän vaikeni nostaessaan lasin huulilleen. Juha katsoi, miten isä tyhjensi lasin yhdellä siemauksella, miten isän käsi pyyhki suupieltä. Isä kumartui äijien puoleen ja Juha lähti terassilta. Käsi löysi taskusta kaksieurosen ja jäätelön maku tuntui jo huulilla.