Puhelin soi juuri, kun Heidi oli saanut lapset rauhoittumaan
sänkyyn. Hän sieppasi kännykän käteensä, vastasi ja kuunteli samalla, alkaisiko
lastenhuoneesta kuulua meteliä.
Ei mitään.
- Oletko sä siellä?
- Olen mä, Heidi vastasi. –Mä sain just lapset nukkumaan.
Mitä kuuluu?
- Mulla on kaks lippua lauantaiksi Yön konserttiin! Haluutsä toisen lipun?
- Haluunko??? Totta kai. Mutta…nyt lauantaina?
- Niin, nyt lauantaina, ylihuomenna.
- En mä voi. Mulla on lapset. Ne oli just viime
viikonloppuna Jakella.
- No, eiks se voi ottaa niitä nyt sitten kuitenkin? Yhdeksi
illaksi?
- Mä en haluis pyytää, ku sit mun täytyis pitää lapset kaks
viikonloppua peräkkäin. Jakke ei anna mitään ilmaseks.
- No, mites sun mutsis? Eiks se vois ottaa lapsii?
- Ei se ota. Se piti niitä edellisviikonloppuna, silloin kun
mä kävin Tallinnassa. En mä saa niitä minnekään. Ei kukaan haluu niitä ottaa.
Helvetti, mut tekis kyllä mieli nähdä Yö, mutta mihin mä pistän lapset? Ei
kukaan jaksa niitä molempia.
- Laita vaikka laatikkoon.
- Hehheh, hyvä juttu. Joo, mä laitan ne laatikkoon ja
laatikon kiinni teipillä. Ja laatikon mä vien kellariin. Eivät karkaa.
- Yritä nyt keksii jotain tai sit mä annan sen toisen lipun
Jennille.
- Mä yritän, mä yritän, helvetti, kun aina saa miettiä,
mihin ne laittais. Mä oon välillä niin väsynyt sumplimaan näitä juttuja ja
miettimään. Mut kyl mä keksin jotain, jos en muuta, niin mä lähetän ne
Timbuktuun.
Heidi laski kännykän pöydälle ja huokaisi.
- Missä se Timbu on?
- Mitä? Nyt nukkumaan niin ku olis jo!
- Mä en haluu laatikkoon. En haluu!
ja vasta ny pakitan lukemaan!
Mukavaa, että pääsit taas tänne verkkoon :D
Kivaa olla taas täällä, Silja Orvokki:) Ehkä Timbuktu ennemmin kuin pimeä laatikko?
Hyvä että tuossa laatikossa on edes tuo ylöspäin nuoli. Jospa lapsiparkojen ei tarttes olla pää alaspäin.
Taitaapahan taas olla yyhoon stereotypia, olen kuullut että se olis jotain tuollaista.
Samalla.. Tuo kirjoitus on niiiiin miun elämästä että voi luoja. Voin sieluni silmin kuvitella kun ystäväni soittaa minulle ja pyytää jonnekin, minulla on lapset, hankalia saada hoitoon ja exä ei anna mitään ilmaiseksi.. Osu ja uppos.
Ja miksi tällaiset naiset sitten tekevät lapsia? Ei nää aina ole olleet yksin niiden kanssa.
Ja totta, edelleenkin aika harva nainen tekee lapset ehdoin tahdoin yksin.
Tuttua, Susu-laatua myös näin tauon jälkeen! Ei taida olla aina ruusuista se YH:n elämäkään. Huumoriakin tarvitaan, vaikka sitten ehkä Timbuktun tai laatikon muodossa...
Hyvä että tarinan äidillä riittää vielä huumoria:) Valinnan vaikeus, lapset vai oma elämä, ja niiden yhdistäminen.
Kylla ne lastenhoitajat ovat valilla aika tiukassa, mutta etta laatikkoon.. . Ehka sellaiseen koirien kuljetusboxiin? 2v:ni ryomi kerran kylassa ollessamme sellaiseen ja istui siella tunnin. Saimme maanitella hyvan tovin hanta ulos. Tuntui siis viihtyvan.
Hm, ehkä lapset ovat jonkinlainen este? Olen kyllä tavannut vanhempia, siis molemmat perheessä, joilla on ollut ihan hoitovuorotkin -tasapuolisesti koko viikon ajan, jotta toinen ei saisi olla liian usein "vapaalla". No, kukin tyylillään.
Vaan onneksi ei ole sentään koskaan ihan Timbuktuun saakka omaansa tehnyt mieli lähettää...
Itse olen sen valtakunnan äiti, että edes huumorilla en tuollaista sano lasten kuullen. Monta juttua olen kyllä möläyttänyt ja kiroillutkin, mutta ehkä mulla vaan sitten on NIIIIIN paljon omaa aikaa ettei ole tuollaista tarvinut sumplia. Tai ehkä mieluummin haluan olla lasteni kanssa...
Ja että Jakke ei anna mitään ilmaiseks, Heidin täytyisi pitää lapset kaksi viikonloppua......AAARGH. Mistä pelinappuloista tässä puhutaan!!!!!!
Ikävää, mutta näitä Heidejä ja Jakkeja on...lähipiirissä on ihmisiä jotka mollaavat lapsiaan suureen ääneen lapsen seistessä vieressä hiljaa ja nolona. SIlloin aina tekee mieli vaihtaa puheenaihetta ja lopulta oppii olemaan kysymättä kuulumisia, tai kysyy ne suoraan lapselta siten että vain lapsi voi vastata.
Hoitovuoroista tulee mieleen se, kuinka näen punaista aina silloin kun MIESpuoliset työkaverit kertovat olevansa illan lapsenvahtina. Nainen ei koskaan sanoisi noin omien lastensa kanssa olemisesta. Huoh.
Ja kiva että olet taas täällä.
Jep, hoitovuorot, ne minuakin huvittavat. Olla lapsenvahti ja vanhempi on eri asia.
Tämän tarinan Heidillä ei hoitoapua näyttänyt olevan, mutta toisaalta se oli vast'ikään käynyt Tallinnassa. Jotain rajaa hei ;) Ei kaikkea voi saada, oli perhe tai ei. Lasta (vastaavasti puolisoa, työnantajaa...) on helppo syyttää siitä, ettei saa jotain. Kysehän on kuitenkin alkujaan aikuisen valinnasta: jos valitsen X, en saa Y tai Z. Jos valitsen A, saan kaupan päälle B.
Silti olen sitä mieltä, että totta kai vanhemmalla on oikeus vapaailtoihin ja -viikonloppuihin, mutta jotain kohtuutta niissäkin pitäisi noudattaa. Yh-perheissä tilanne tietysti kärjistyy, kun ne vanhemmat juuri tarvitsisivat lomaa, mutta käytännössä se on usein todella vaikeaa :(
Talvia, valintaahan tämä elämä on. Joskus sitä on vaan vaikeaa muistaa. Yh-perheissä tällaiset lastenhoito-ongelmat saattavat kärjistyä, mutta ei se ole helppoa aina kahden-vanhemman perheessäkään. Ihmisillä on sitkeä halu pitää oikeuksistaan kiinni.
Onneksi jotkut ymmärtävät kysyä myös lasten oikeuksia:)
Niin, Holle, valintoja. Vaikeitakin, joillekin.
Aika moni väsynyt äiti on "pannut lapset laatikkoon". Mieleen jäävin oli vuosia sitten tapaamani nainen, joka säilytti vuosien ajan lapsiaan vuoteen alla matkalaukussa ja muuttikin useaan otteeseen laukku mukanaan. Aivan tavallisen oloinen ihminen. Syyksi sanoi väsymyksen, ei jaksanut.