Hän ei pidä naisista. Olisi ehkä liioittelua sanoa hänen vihaavan naisia, ainakin hän itse olisi ensimmäisenä kieltämässä asian. Itse asiassa hän sanoisi pitävänsä naisten puolta, olevansa naisasialla. Puhuuhan hän naisen asemasta yhteiskunnassa, miehen vallasta alistaa naisia, vääristyneistä rakenteista, jotka pakottavat naisen muottiin, joka oksettaa ja kuvottaa.
Hän halveksii naisia, jotka haluavat näyttää kauniilta, sillä hän uskoo ainoastaan sielun kauneuteen. Hän ylenkatsoo naisia, jotka huolehtivat itsestään käymällä pilateksessa ja kosmetologilla, sillä hänen mielestään yksikään nainen ei halua huolehtia itsestään itsensä takia. Takana on aina miellyttämisenhalu, joka kohdistuu miehiin, sekä tarkoin harkittu piikki, joka kohdistuu naisiin, jotka eivät huolehdi itsestään, vaan antavat kilojen kertyä, kasvojen harmaantua ja joiden hiusten värihuuhtelu on enää haalea muisto uloskasvaneen permanentin haurastuttamassa hiuslatvassa.
Niin kuin kauniita, hän väheksyy myös tyhmiä naisia, joiden päivät täyttyvät toisaikaisista askareista, jotka nekin on vain valjastettu miehen toiveiden täyttämiseen. Sillä mitä muutakaan on naisen ikiaikainen kehä kotoa-töihin-kauppaan-kotiin kuin orjan työtä? Ja onko kukaan nähnyt miesorjaa, hän kysyy. Kuka mies suostuisi samaan kuin nämä tyhmät naiset?
Hän ei pidä nuorista naisista, sillä heidän pukeutumisensa on mautonta ja kaiken sen mauttomuuden tarkoitus on vain toteuttaa miesten fantasioita ja ärsyttää vanhempia naisia, joilla on järkeä pukeutua sään ja tilaisuuden mukaan. Hän itse käyttää pukeutumisessaan sitä arvostelukykyä, joka nuorilla, kauniilla ja tyhmillä naisille on solahtanut miesten taskuun.
Kuitenkaan hän ei haluaisi olla mies. Hän haluaisi vain olla ainoa nainen. Koska hän tietää, että se on mahdotonta, hän toivoo sen sijaan, että muut naiset ymmärtäisivät olla hänen kaltaisiaan: älykkäitä, huumorintajuisia ja tasavertaisia kumppaneita miehille.
Jäin kuitenkin miettimään, millainen on hänen peilikuvansa miehissä. Perinteinen sovinisti ei välttämättä vihaa miehiä, paitsi korkeintaan homoja ja pehmoilijoita, mutta he taas tuskin edustavat miesten enemmistöä. Peilikuva olisi miesfeministi, joka näkee kaiken arvokkaan olevan feminiinstä ja halveksii maskuliinisuuteen tyypillisesti kuuluvia piirteitä, mitä ne sitten ovatkin. En vain osaa sellaista tyyppiä kuvitella.
Kari kun tuota peilikuvaa pohti niin tuli mielikuva Saska Snellmanin taannoisista kolumneista jotka joskus saivat miettimään että oliko ne kirjoitettu pyssy ohimolla,tietyn pisamaisen käden pitelemänä...
Kari, yksioikoinenhan tämä kuva on, yksiulotteinen, niin kuin tämän kategorian muutkin tyypittelyt.
Miesfeministi on ehkä mies, joka viihtyy paremmin naisten kuin miesten seurassa, ei ymmärrä tai halua olla osa perinteistä miesten maailmaa -ei äijäilyä, ei poikien saunailtoja, ei uhoa jne. Noin kärjistäen.
Hui, Reine, aika kaamea ajatus tuo kolumnien kirjoittaminen pyssy ohimolla. Ehkä kuitenkaan ei....?
Polga, niin minäkin luulen.
Anonyymi, ei tästä tule jatkokertomusta. Tässä kategoriassa "romaanihenkilön syntymä" luonnostellaan vain erilaisia ihmistyyppejä, alleviivaten ja karikoiden.
Mutta toisaalta, minähän pidän naisista. Hyvinkin paljon.
Ainakin jos ne ovat älykkäitä ja kauniita.
Harmi vain sellaisia on helvetin harvassa, ja enemmistö noita tarinassa lueteltuja, joiden logiikkaa on mahdotonta ymmärtää - mutta jotka epäilemättä tekevät monta, monta miestä onnelliseksi.
Ja tärkeintähän on, että edes joku on onnellinen.
Eihän se, että jos ei ymmärrä toisen logiikkaa, tee sitä toista tyhmäksi...?
Hepoliini, se olisikin sitten ollut eri juttu taas, eri tyyppi.
Jos ne olisivat älykkäitä, niin miksi ihmeessä esimerkiksi tekisivät omalle sukupuolelleen pahimman mahdollisimman, eli opettaisivat miehet kuvittelemaan, että naisen kuuluu olla tuollainen tarinassa oleva miehen orja?
Temppu, josta sitten muut syyttömät saavat suotta kärsiä.
Tai antaisivat työelämässä pompottaa itseään ihan miten tahansa => taas kärsivät kaikki.
Samalla tavalla voisi ajatella, että jos mies juo ja hakkaa, kaikki miehet kärsivät siitä mieskuvasta.
Ja näinhän on.
Eli pointtini on siinä, että kannattaa katsoa peiliin ja miettiä omia ennakkoasenteitaan ja halua stereotypistää. Itse ainakin olen huomannut peilissäni välillä aikamoisia peikkoja, muutenkin kuin aamutuimaan.
Ja minä en ainakaan katso peiliin.
En ainakaan silmälasit päässä aamuisin.
Meidän suvussahan on tunnetusti vain aina oikeassa olevia, täydellisiä naisia.
Tätä ongelmaa täytynee pohtia ja perustella lisää omassa blogissa iltasella, huh huh.
Jäin vain miettimään, että eikö suurin osa naisista kuitenkin ole juuri tuota mutta ilman negatiivisuutta, eli ovat oikeasti normaalisti älykkäitä, huumorintajuisia ja tasavertaisia tarvitsematta sen vuoksi väheksyä kanssasisariaan.
Ja muuten tunnen näitä positiivisia miesversioitakin, jotka olematta homoja tai kovia äijiä ovat siis normaalisti älykkäitä, huumorintajuisia, ja naisten kanssa tasavertaisia miehiä.
Ja miksi miesten kohdalla tulee tarve sanoa, että uskaltavat olla erilaisia miehiä? Tuomitsevatko miehet toisiaan vielä rankemmin kuin naiset?
Herättelit paljon ajatuksia kirjoituksellasi.
Tämähän oli fiktiota, ei siis mikään totuus. Ei edes mielipide, vaan tekstin pätkä, joten kuin piru raamattua tätä ei kannata lukea.
Tulkita tietenkin aina voi:)
No höh, Iisi, eiväthän miehet vihaa naisia, eiväthän...
Tarkoitus olikin herätellä tällä yksiulotteiselle, mustavalkoisella kuvauksella, Sirokko, ja kyllä uskon, että suurin osa naisista on yhtä tolkun ihmisiä kuten suurin osa miehistäkin. Niistä ei vaan ole niin kivaa kirjoittaa:)
Naisia on hyvä rakastaa, Alastalo, ollaan me niin ihania.
Todellisen elämän tasolla löydän helposti tuon hahmon piirteitä itsestäni. Aluksi säikähdin, että onko tämä nyt jotenkin paha juttu, kun olen juurikin tuollainen mörkö. Mutta sitten tajusin että minähän haluan olla mörkö ja myönnän sen, välittämättä siitä mitä muut minusta ajattelevat.
Yleismaailmalliseksi manifestoitu naiseus ja naisellisuus kieltämättä ottaa minua usein päähän, jopa kuvottaa ankarasti.
Naiset, jotka leikkivät prinsessaa, vaativat passaamista ja ansarikukkakäsittelyä, jotka eivät kanna omia painavia tavaroitaan, ovat meikki- tai muotikudenarkkareita, jotka käyttävät puunautumiseen järjettömän pitkiä aikoja, identifioivat itsensä pelkiksi äideiksi isolla äällä tai tuhlaavat tuntikausia sen miettimiseen, mikä on muodissa ja mikä ei, herättävät minussa säälin ja ymmärtämättömyyden värähdyksiä: Siinäkö kaikki, mitä keksitte elämältä vaatia?
Syyksi en kuitenkaan koe sitä, että haluaisin olla ainoa nainen. Miksi ihmeessä haluaisin? Tämähän on vähän samanlainen logiikka, kuin jos orjuuden vastustaja haluaisi olla ainoa vapaa ihminen maailmassa.
Ollakseen ainutlaatuinen ja ainoa, tulisi tietenkin nimen omaan tukea ja yllyttää kaikkien muiden naisten pysymistä ahtaassa "lestissään". Olla ihan hipihiljaa siitä, että muitakin kuin aidattuja ja asfaltoituja teitä on olemassa.
Minulla on yksi ainoa oma mies, jonka kanssa olen onnellinen ja kaikki maailman muut miehet ja heidän huomionsa ovat yhdentekeviä. Onko muka mahdotonta toivoa vilpittömästi tasa-arvoista, monipuolista, vapautunutta ja huumorintajuista ihmissuhdetta kaikille muillekin, kun kerta kokee itse sellaisessa onnistuneensa?
Huomaan usein perinaisellisten naisten kärsivän ja valittavan valheellisista kahleistaan (ulkonäkö, äidin roolin suppeus, vaikeudet työmarkkinoilla) joka käänteessä. Se korpeaa minua ja toivon, että epäkohdat voisi jotenkin korjata. Miksi siis olisin hiljaa (ei sillä, että paasaaminen itsessään mitään muuttaisi)?
Silti minuun yritetään aina suhtautua alentuvasti, (kuin jonain vajaaälyisenä) kun koitan lievitellä heidän ahdistustaan painottamalla, että isällä on myös vastuu lapsiensa hoidosta, kauneusihanteet ovat ihan oikeasti vääristyneitä, työpolitiikka on perseestä dissatessaan kaikkia naisia potentiaalisina äiteinä, vesirajan näyttävä minihame tai kiikkerät korkokengät eivät välttämättä lisää naiseen kohdistuvaa kunnioitusta, ihmissuhteen palvelun ja passaamisen ei pitäisi toimia vain yhteen suuntaan, tai että esim. ulkonäköön panostavassa teollisuudessa on paljon sellaisia asioita (syömishäiriöiden yllyttäminen, myrkylliset kemikaalit), jotka eivät suinkaan edistä sitä ihannoivien naisten hyvinvointia ja kauneutta.
Se, että naiset voivat valmiiksi määrätyssä lestissään huonosti tai elävät omien kuvailujensa mukaan alistettuina ja kahlehdittuina, tuntuu minusta aidosti ikävältä ja surulliselta. En minä sentään ole mikään sadisti, joka nauttii toisten ihmisten kärsimyksen ja alistamisen katselemisesta.
Sitä paitsi kun nainen nöyryyttää ulkonäköneuroottisuudella, marttyyrimaisella uhrautuvaisuudella, alistuvaisuudella ja pyyteettömyydellä sekä riippuvaisuudella itseään, se tuntuu lisäävän aina vain entisestään naisiin kohdistuvaa halveksuntaa.
Tuon sijalle toivon että maailmasta löytyisi enemmän itsenäisiä, reiluja, hyvin pärjääviä, älykkäitä,kunnioitettuja, kriittisiä ja neuroosittomia naisia, joita kuka tahansa voisi katsella ylöspäin ihaillen. Semmoisia, jotka pöläyttävät jauhot suuhun kaiken maailman laasasille.
Vääristyneitä olosuhteita vastaan paasaavia naisia pidetään nykyään kaheleina ja oman sukupuolensa kintuille kuseskelijoina. Feministien vihaajat ovat tehneet oikein hyvää työtä. Ollaan nähtävästi lipumassa kovaa vauhtia takaisin entisiin arvoihin. Ehkä pitäisi vain olla hiljaa ja todeta omahyväisesti mielessään, kuten evoluutioon uskova kreationistille: Fine... I evolved, you didn´t.
Ja kyllä, tällainen ajatusmaailma johtaa ihan oikeasti nihilismiin, tahalliseen ihmisten välttelyyn ja jonkinlaiseen steriiliin ylimielisyyteen. Jopa naisvihaan. Mutta siinä moni on väärässä, että se johtaisi automaattisesti onnettomuuteen tai yksinäisyyteen. Jotkut vain ovat onnellisempia (ja vapaampia) yksin tai kaksin, kuin tasapäisessä laumassa.
Mutta joka tapauksessa oikein hyvä teksti vaan kun herätti näin paljon ajatuksia. Jatka ihmeessä henkilöhahmon kehittelyä, sillä se vaatii selvästi syvyyttä.