Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
16.05.2008 - 18:24



Parina syksynä olen julkaissut täällä blogissa oppiaineistoa iloksi, avuksi ja tueksi opettajille. Vaikka oppikirjakustantajat eivät ole ottaneet onkeen, olen silti kohtuullisen ylpeä Aapisestani ja Matematiikan kirjastani ja toivon, että materiaalista on ollut hyötyä kaikille kansan kynttilöille, jotka nytkin, suvivirren alkusointujen vasta häämöttäessä tuolla parin viikon päässä, eivät voi olla kauhulla miettimättä ensi syksyä ja tulevia opetushaasteita.

On varmaan äärimmäisen ankeaa opettaa vuodesta toiseen, uusille ja uusille ikäluokille, samoja asioita, tankata kaikki vanhat jutut aina uusiin puupäihin, joten kaikki kunnia opettajille. Minusta ei olisi siihen, mihin te kykenette, ja siksi haluan osaltani lievittää rutiinien ja toistojen tuskaa kehittämällä uutta oppimateriaalia teidän pelastukseksenne.

Syksy on täällä nopeammin kuin edes osaamme pienissä, sairaissa mielissämme aavistaa, ja siksi minun on ryhdyttävä toimiin. Ongelma on vain siinä, että en tiedä, mitä oppiainetta alkaisin työstää. Niinpä pyydän tämän blogin lukijoilta ehdotuksia. Kerro kommenttilaatikossa, minkä oppiaineen sinä haluaisit saattaa moderniin ja dynaamiseen kuosiin.

Toivon mukaan saan hyviä vinkkejä. Kiitos etukäteen ideoista, joilla edelleen pidämme suomalaiset koululaiset Pisa-tutkimusten kärjessä.

Muahhahhhaaa!


Tuima kirjoitti 16.05.2008 - 18:47
Historiaa ja biologiaa.
SusuPetal kirjoitti 16.05.2008 - 19:41
Kiitos, Tuima eli historia pitäisi kirjoittaa ihan uusiksi ja hieman itse opiskella biologiaa...hmm, citybiologia voisi olla minun lajini...jep, pistetään harkintaan, ilolintujen bongausta ja niin edelleen.
Itkupilli kirjoitti 16.05.2008 - 20:38
LMAO! Noi matikan tehtävät oli tosi hienoja, just tollain sitä pitäs opettaa, niin usein kuulee, etta lapset ihmettelee mihin sitä matikkaa muka tarttee, just tollaset joka päiväiset tutut esimerkit auttaa ymmärtämään, kuinka tarpeellista se on.

Mä kyllä ehdottaisin kansalaistaitoa, en tiedä onko sellasta ainetta enää koulussa, mutta jos ei, niin sitä suuremmalla syyllä. Ja terveysoppi tietty kans. :)
Isopeikko kirjoitti 16.05.2008 - 20:44
Peikko jäi koulussa vaille sukupuolivalistusta eikä siis tiedä mitään mistään. Olisi mukava oppia kun siitä kuitenkin kaiken aikaa puhutaan.
SusuPetal kirjoitti 16.05.2008 - 20:46
Olisikohan kansalaistaito yhteiskuntaoppia, Itkupilli? Hmm, ehkä minun pitäisi ensin selvittää se asia...:))

Terveystiedossa lienee sukupuolivalistusta, Isopeikko. Ehkä todellakin pitäisi tarttua tuohon aiheeseen. Toisaalta, luulen, että nykynuoret tietävät jo aika paljon aiheesta....
Itkupilli kirjoitti 16.05.2008 - 21:33
Ei se paljon meitä vanhoja auta mitä se nuoriso tietää, olis kyllä ehkä hyvä että sä jotenkin referoisit meille tosta Isopeikkoa kiinnostavasta aiheesta. Terveystietoa varttuneemmalle väelle.
SusuPetal kirjoitti 16.05.2008 - 21:36
Hahhah, aikuisopiskelijoille siis oppimateriaalia, Itkupilli. Pistetään korvan taakse!
Obeesia kirjoitti 16.05.2008 - 22:20
Ympäristöoppi?
tienpäällä kirjoitti 16.05.2008 - 22:20
Biologiaa.
Ehdottomasti.
SusuPetal kirjoitti 16.05.2008 - 22:24
Obeesia, opetetaanko ympäristöoppia vielä? Vai onko se osa yhteiskuntaoppia?
Minun tietoni nykyisistä kouluaineista on kyllä aika heikot, mutta ei kai se haittaa oppikirjan tekoa;))

Biologia on niin kamalan haastavaa, Tienpäällä, mutta ei tietenkään pois suljettu.
Karpalo kirjoitti 16.05.2008 - 22:41
Maantietoa ja tietenkin biologiaa.

SusuPetal kirjoitti 16.05.2008 - 22:49
Siis, miten tuo biologia voi olla niin kiehtovaa???? Itselläni oli koulussa biologia kutonen, eikä olisi voinut sen enempää kiinnostaa.
Noh, pistetään harkintaan, Karpalo -maantieteessä voisi tietysti väritellä karttoja eri kriteerein.
Akka kirjoitti 16.05.2008 - 23:32
Mitä jos todistusten jaon aikoihin tekisit Todellisen Todistuksen; eli mistä niitä numeroita oikeasti koulussa jaetaan. Kuten vaatteiden tyylistä, purkan jauhannasta...
lepis kirjoitti 17.05.2008 - 00:06
Kasvimorfologiaa tietenkin!
Utuinen kirjoitti 17.05.2008 - 03:44
Olen kaukana nykykoulusta, mutta tiukan oppimateriaalin joukkoon tulvisin "elämäntaitoa"eli toisten hyväksymistä, erilaisen ymmärtämistä. Opettajien pitäisi luokassa joka tunti viettää pari minuuttia luovaa toimintaa, rentoutumista. Paljon laulua ja musiikkia, se virkistää, ja sitten yks-ynnä-mikä-vaan taas luistaa. Historia ITSESSÄÄN, matematiikka ITSESSÄÄN ei ole arvo, vaan miten niitä oppisi soveltamaan. Ja jos opetetaan "keskustelutaitoa", on opetettava oppilaat kuuntelemaan myös toisiaan.

Koska nykymaailma tulvii tietoa, olisi tärkeää säilyttää tiedonhalu, eikä lamauttaa sitä turhalla lastilla. Tiedon TARKOITUS olisi selvennettävä esimerkein.
Polga kirjoitti 17.05.2008 - 06:00
Fysiikka ja kemia - tietysti: millainen on miehen ja naisen fysiikka sekä mitä kiehtovaa kemialliset yhdisteet tarjoavat hajoavalle mielelle (viimeistään kemikaalien jälkeen)!
Alastalo kirjoitti 17.05.2008 - 09:23
Urheilun teoriaa pitäisi ehdottomasti saada kouluihin. Elikkä kuinka doupata jäämättä kiinni! Tätä kun suomalaiset ei osaa!

Ja kyllä tuo aikuisten seksivalistus olisi ehdotonta.
SusuPetal kirjoitti 17.05.2008 - 10:00
Akka, tuo Todellinen Todistus kuulostaa houkuttelevalta!

Pieni pilvikurssi siis, Lepis!

Nuo ovat asioita, Utuinen, jotka ovat olleet mielessäni, kun olen tehnyt tuon Aapisen ja Matikankirjan. Toisenlaisuuden hyväksyminen, itsensä hyväksyminen. Sillä alalla riittää työsarkaa. Niin koulussa kuin muuallakin.

Siis romanssikurssi, how to survive, Polga!

Doping-tietous pitäisi kyllä olla parempaa, Alastalo, totta!
varapygmi kirjoitti 17.05.2008 - 10:49
En tiä olenko myöhässä, mutta kyllä köksä elikkäs kotitalous kiehtoisi Susupin oppimäärittelemänä.
hirlii kirjoitti 17.05.2008 - 11:41
elämänkatsomus ja/tai uskonto. siis raamatustahan löytyy vaikka minkälaisia hurjia tarinoita. muista uskonnoista myös.
Elegia kirjoitti 17.05.2008 - 14:39
Uskonto on aika tulenarka aihe, voi syttyä sota. Mutta emmehän me sensuuria kannata.

Käytännön biologia voisi olla mielenkiintoista. Esim. mistä dyykkaat parhaat ekoeväät, näin punon korin ja kerään siihen metsänsienet (mm. kärpässienet ja suippumadonlakit) päivällistä varten...

Tai sitten kulttuurihistoria. Kyllähän peruskouluissa historiaa luetaan ja onhan kulttuuri osa historiaa. Esim. Ahmedilla on kolme vaimoa ja hän haluaa vielä yhden lisää. Perhe on muuttamassa Suomeen. Ovatko avioliitot Suomessa lainvoimaisia jne.. :D
Polga kirjoitti 17.05.2008 - 14:56
Kyllä minua silti kiehtoo Elämänkatsomustieto Susun Tapaan ;D Siinä olisi lapsille todellisia eväitä elämää varten.
Valinnaisaineina voisi olla: Kuinka kierrän veroja luovasti ja jäämättä kiinni (urheilun sijaan tai tilalla)?
Tuo, joka jo mainittiin: Käytä roskista oikein - mistä syötävää, kodin tarvikkeet sekä huonekalut ja muu sisustus opiskelija-asuntoon tulevaisuudessa (kannustaa hankkiutumaan yliopistoon ;D)?
Työpaikka - mikä se on? Käyttäymis-, pukeutumis- ja puhevinkkejä jo edistyneille (harva enää pääsee edes kesätöihin).
Että tässähän näitä olisi ;D Opelle kivoja hommia, suunnittelu vapaa.
henna kirjoitti 17.05.2008 - 15:02
Historiaa tietysti! Tuskin maltan odottaa :)
SusuPetal kirjoitti 17.05.2008 - 15:17
Vp, täällä ei olla koskaan myöhässä, syksyyn on vielä aikaa. Onhan...Huh, köksä, siitä minulla on niin pahat muistot koulusta, että voisin kyllä uudistaa sen oppiaineen kokonaan -paljon en nimittäin tunneista tiedä, kun minut aina heitettiin ulos luokasta.

Et olisi kyllä kiehtovaa, Hirlii. Uskonnosta en niin osaa sanoa, vähän kaukainen aihe.

Elegia, käytännön biologia eli survival game voisi olla aika hyvä.
Ja kulttuurihistoriaa tarkastelisin kyllä mielelläni omasta näkövinkkelistä:))

Polga, hyviä käytännön aineita, ehkä pitäisi todellakin luoda uusi oppiaine: henkiinjääminen???

Historia uusiksi, Henna. Se kyllä kutkuttaisi.

Tässä menee koko peruskoulun opetussuunnitelma kyllä uusiksi. Näin on.
Inkivääri kirjoitti 17.05.2008 - 16:19
Heh, mites olisi englanti?! :) Kiitos kun olet vastaillut puolestani tuolla Lumpuissa, käyvitkö katsomassa niitä ihania taivaita? Täytyy poistaa Lumput sieltä bloggerista omista tiedoista...
SusuPetal kirjoitti 17.05.2008 - 16:45
Englanti, why not!
Joo, kurkkasin muutamaa taivasta, niitä oli tosi paljon!!!
Hankalaa tuo, että saat kommentteja muualle kuin ihkaomaan blogiin, mutta käyhän se näinkin.
Allyalias kirjoitti 17.05.2008 - 18:22
Minä olisin sen uskonnon/elämänkatsomustiedon kannalla. Siitäkin huolimatta, että se voi olla "vähän" arka aihe...

... tai ehkä jopa juuri siitä johtuen!
SusuPetal kirjoitti 17.05.2008 - 18:29
Kyllä se minuakin kiinnostaa, Ally, katsotaan....
hirlii kirjoitti 17.05.2008 - 21:12
uskonto/elämänkatsomuksessa voisi olla esimerkiksi seuraavia pohdintoja:
- miten saada lupa muslimi-isältä kun pitäisi päästä koulun diskoon?
- jos jumala loi miehen ja naisen toisilleen, niin miksi mun faija ja mutsi tappelee koko ajan? en älyä, mitä iloa siitä nyt sitten on.
- kuinka ala-asteella olevan jaakon kannattaisi toimia kun hän kohtaa ylä-asteella olevat ripan ja lekan koulumatkalla. he haukkuvat jaakkoa. ripan ja lekan kodissa ollaan helluntailaisia ja jaakon kodissa ei. ripalla on 11 sisarusta ja lekalla 5. jaakko asuu äitinsä ja riitan kanssa. äidille ja riitalle syntyy pian kaksoset.
- äiti on juutalainen ja isä katolilainen ja äidinäiti ja äidinisä harrtaita ortodokseja, isänäiti ja isänisä luterilaisia tapauskovaisia. sinikka on 14-vuotias ja hänen kaverinsa pyysi häntä kristilliselle riparille eikä hän oikein tiedä. miten neuvoisit sinikkaa?
SusuPetal kirjoitti 17.05.2008 - 21:25
Kiitos, Hirlii, tuossa on jo hyvä pohja lähteä rakentamaan uutta ainetta nimeltään elämänuskomus! Kiitos!!!
helmipöllö kirjoitti 17.05.2008 - 21:41
Ympäristöoppia, ekologiaa. lintutiedettä ja tietenkin tietoa piennisäkkäistä... hm, ruuanvalmistusohjeita ja....
hirlii kirjoitti 17.05.2008 - 21:43
elämänkatsomus-oppi pitäisikin kyllä muuttaa e l ä m ä n u s k o m u s -taidoksi.
SusuPetal kirjoitti 17.05.2008 - 21:43
Helmipöllö, ei kai kuitenkaan ruuanvalmistusohjeita linnuista...ainoastaan siis piennisäkkäistä:)
SusuPetal kirjoitti 17.05.2008 - 21:47
Kyllä se näin on, Hirlii. Nyt pitää alkaa suunnitella -onneksi syksyyn on aikaa.
Obeesia kirjoitti 18.05.2008 - 12:32
En jaksa millään odottaa syksyyn. Etkö voisi kehittää joitakin makupaloja jo kesän mittaan?
SusuPetal kirjoitti 18.05.2008 - 12:35
En!
(pitäähän syksyssä olla sentään jotain kivaa -kesä on mukavaa ihan ilmankin koulua:))
hpy  kirjoitti 19.05.2008 - 10:49
kotitaloutta - sita kai ei enaa opeteta laisinkaan.
SusuPetal kirjoitti 19.05.2008 - 18:24
HPY, kyllä sitä opetetaan yläasteella ja köksä on yksi suosituimmista valinnaisaineista.
chic kirjoitti 25.05.2008 - 10:21
Itse suoritin kuorma-autokortin 60 miinus- ikäisenä.
Ehdotan:

SusuPetal kurssi pyöräilystä

Susu A B C-kurssit autoilun sielunelämästä ja innsiajosta. Liikennemerkitkin voisi Susutella!
SusuPetal kirjoitti 25.05.2008 - 10:40
Nuo liikennemerkit kuulostavat houkuttelevilta, chic!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
susupetal

Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä.














 

 

 SusuPetal by Hoover, klik kuvaa