En minä pelkää

kävellä, en missään,

ostarin takana olevasta metsästä hain

paksun kepin,

se on luja,

en minä pelkää.

 

En niitä, jotka huutavat,

haukkuvat,

pakottavat kulkemaan seinän viertä,

tarttuvat kiinni takaapäin,

sanovat tappavansa jos en lähde takaisin

sinne

mistä olen tullut.

En minä niitä pelkää.

 

Tyhjät silmät, jotka katsovat lävitseni,

jähmettyneet huulet ilmeettömillä kasvoilla,

ne tekevät minut näkymättömäksi,

haihduttavat minut,

katoan, lakkaan olemasta.

Niitä minä pelkään.

****

Runotorstain 90. haaste oli kirjoittaa ihmisoikeuksista