
- Mä lupasin Villelle, että me mennään niiden kanssa
lauantaina kaljalle.
- Äh, ei mun tee mieli. Oliks sun pakko?
- Ville pyysi. Ei kai meil oo mitään muutakaan?
- Ei oo. Ei siit oo kysymys. Mä en vaan kestä niitä. Mä en
ymmärrä.
- Mitä sä nyt et ymmärrä?
- Ne on olleet yhdessä jo varmaan kolme kuukautta ja
edelleenkin ne jaksaa lääppii koko ajan. En mä jaksa kattoo sellaista.
- Ei kai ne nyt koko ajan lääpi.
- Lääppii. Ja lässyttää. Pusi-pusi ja muisk-muisk ja
hanibani ja pupulupu. Yäk. Tosi kivaa istua samassa pöydässä niiden kanssa. Ei
kiinnosta.
- En mä oo huomannut. Ei kai se haittaa. Ne tykkää
toisistaan.
- Joo, on huomattu. Ne ei pysty pitään näppejään irti
toisistaan. Villekin…
- No, ei kai se oo mikään ihme.
- Miten niin? Miten niin se ei oo ihme?
- No, onhan Kata aika…sellainen.
- Millainen?
- No, sellainen. Äh, unohda koko juttu.
- Mikä juttu? Onks sullakin siis vaikeeta?
- Vaikeeta? Mikä on vaikeeta?
- Pitää näppis irti siitä akasta? Just joo, menkää kolmisin
kaljalle. Siin on teille kimppakivaa. Mä en lähde.
- En mä sitä tarkoittanut. Se on vaan…hyvännäköinen.
- Mä en puhu sulle. Häivy. Vie roskat vaikka.
Mutta tarina oli taas juuri niin sitä suomalaista kateutta ja epävarmuutta - valitettavasti niin totta.
Tui, harmittaa, mutta molempien puolesta, olisihan se rouvakin voinut vähän halia ja kuiskutella, että vietetäänkin koti-ilta:)
Viides rooli, kevät on julmaa aikaa joillekin, valon lisääntyvä määrä vaikuttaa ihmeesti hormoneihin.
Totta, Jac, kateutta ja epävarmuutta. Surullista, mutta aika tavallista. Vai on sinkuillakin vaikeat ajat...
Äijä, musta on ehdoton klassikko sukan värinä:)
Mutta vaikea sitä on (naisena)itseään muuttaa, vaikka tietääkin heikkoutensa, jostain syystä.
Hyvää viikonloppua Susu! :)
Hankala sanoa,että kunpa sinäkin joskus.
Hankala sanoa, että voi kun mekin joskus.
Naisen on hankala myöntää- että kannattais varmaan tehdä jotain.. kaikelle.
Nainen on hankala tapaus.
Ja ne roskatkin vielä!
- Miehistä ei ole muuta kuin harmia.
Minä sanoin:
- Niin, ja naisista.
Heh, Äijä, niinhän se on, riippuu kuka sanoo. Jos kaiken sen harmienergian saisikin muutettua muuksi, vaikka...?
Hyvä tarina jälleen.
Ja kuten Vintti totesi, naiset ovat hankalia, ja kaikista on välillä harmia, sekin kuuluu elämään..
Nimimerkillä: Toisinajattelija
Mutta harva kai jaksaisi samaa intohimoa vuodesta toiseen? Tai mistä minä tiedän, ehkä joku jaksaakin -harvinaisempaa se vain on. Tavallisempaa kai on, että jos on intohimoaddiktoitunut, vaihtaa aina tasaisin välein uuteen suhteeseen -haluaa kokea rakastumisen hulluuden ja ihanuuden säännöllisesti.
Oh Susu hyvä, Upea lausahdus. Lohduttavaa! :)
Be perfect, Suzy-Q, be perfect. :)