Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
08.04.2008 - 20:40

Obeesia antoi minulle tällaisen tunnustuksen, josta suuri kiitos. Tapoihin kuuluu jatkaa tunnustusta eteenpäin eli levittää hyvää, seuraavin ohjein:


1. Sinun tulee jakaa tämä tunnustus 5 blogille, joilla sitä ei vielä ole.
2. Jokaisella blogilla tulee olla tarkoitus!
3. Tunnustuksen saaneiden blogien tulee linkittää takaisin tälle sivulle!
4.  Tunnustuksen logon täytyy näkyä blogissa ja logosta on oltava linkki takaisin tähän blogiin.



Hmm, miten nämä ohjeet tuntuvat aina niin vaikeilta ymmärtää...no, linkittäkää miten mielenne tekevi te viisi, joille tämän tunnustuksen haluan antaa. Itse asiassa kaikille bloggaajille olisi tämän tunnustuksen voinut antaa, koska kaikillahan kai on joku tarkoitus bloggaamiseensa. Eihän tässä muuten olisi mitään järkeä...???


No, enivei, tässä he ovat. Annan myös oman, subjektiivisen selitykseni sille, minkä arvelen olevan heidän bloggaamisensa tarkoituksen:))






Algeriassa asuvan Sirokon blogin tarkoitus on tutustuttaa minut sikäläiseen elämänmenoon, jonka hän tekeekin erinomaisen viihdyttävästi, niin sanallisesti kuin kuvallisesti.








Visuaalisella runoilemisella ja sanoilla leikittelyllä on tarkoitus saada silmäni aukenemaan, mieleni avartumaan ja mielikuvitukseni laukkaamaan. Tässä kaikessa Kaistaton onnistuu erinomaisesti.






Minähän olen niin cityihminen, etten erota voikukkaa leskenlehdestä, joten luonnon kuvailulla, jota Raija tekee, on tarkoitus perehdyttää minut mahdollisiin seikkailuihin, jos joskus sattuisin eksymään kaupungista luonnon helmaan. Erinomainen kuvaaja, joka rakastaa luontoa.






Hepoliinin tarkoitus bloggaamiseen on ravistella minun synkkää maailmankuvaani hulvattomilla jutuilla ja loistavilla kuvilla. Hepoliini on hauska tai sitten minulla on sairas huumorintaju:)






Sää puhututtaa, meteorologia on mielenkiintoista ja sää koskee meitä kaikkia. Parhaimman tiedon säätilasta saan Paulin blogista, jonka tarkoitus on pitää minut ajan tasalla jo pari päivää etukäteen.
Ennakointi on välillä kätevää!


Kun kumartaa yksille, pyllistää toisille, mutta kohtuuden, ajankäytön ja palstatilan nimessä...olisiko minun pitänyt ojentaa tämä tunnnus kaikille niille noin kahdelle sadalle blogille, joita seuraan????

Olisi.











hepoliini kirjoitti 08.04.2008 - 21:00
Oih, sydän jyskäytti pari ylimääräistä kierrosta kun oma nimi sattui kohdalle. Mulla kun ei ole koskaan ollut oikeen arpaonnea missään. Ja tuo perustelu etenkin lämmitti mieltä, kiitos siitä.

Ehkä sulla sitten on vähän sairas huumorintaju, mutta jos lohduttaa, niin on kyllä mullakin(ja siis tottakaihan mä olen hauska, kamoon;D).

Kiitos!! :) (pitää hetkisen pureskella tuota ohjetta...hmn...)
SusuPetal kirjoitti 08.04.2008 - 21:07
Älä syö sitä ohjetta kokonaan, että muutkin näkevät vielä lukea.
Ihan terveitä ollaan.
hepoliini kirjoitti 08.04.2008 - 21:13
No okei, en sit... :)
SusuPetal kirjoitti 08.04.2008 - 21:15
Jep, jep.
Sirokko kirjoitti 08.04.2008 - 21:18
OOOH MERCI! Tätä viiden menoa blogit kyllä loppuu kohta kesken.:)
Minä kiitän siitä, että yleensäkin olet jaksanut käydä tutustumassa elämänmenoomme (for what purpose, ehkä sekin joskus selviää).
hepoliini kirjoitti 08.04.2008 - 21:51
Siis pitääkö siitä kuvasta olla linkki tänne sun blokiin? Vai miten tuo ohje meni.. eikös kohdat 3 ja 4 tarkoita melkeen samaa...siis sen linkityksen osalta...apua!
SusuPetal kirjoitti 08.04.2008 - 22:01
Viisi blogia on aika paljon, kyllä, mutta onneksi blogeja riittää, Sirokko.

Aika sama juttu, eli tuon kuvan voi linkittää myös, jos haluaa, Hepoliini. Itse en katsonut sitä tarpeelliseksi.
hepo kirjoitti 08.04.2008 - 22:03
Ok
SusuPetal kirjoitti 08.04.2008 - 22:13
Jep, jep.
kaistaton kirjoitti 09.04.2008 - 07:52
Huomenta ja olen täällä aivan sanatonna liikutuksesta. Kiitän sydämeni pohjasta tästä. Yllätyin todella paljon, kun hetki sitten avasin sähköpostini ja käväisin sitten myös blogissani. Olen todella onnellinen ja iloinen antamiasi perusteluja myöden. (Linkitysohjeet tuntuvat vaikeilta) kokeilen sitä sitten illemmalla ajan kanssa.


SusuPetal kirjoitti 09.04.2008 - 08:16
Ei hätiä, Kaistaton. Eikä näihin haasteisiin ole edes pakko vastata, jokainen tekee niin kuin itse tykkää.
hpy kirjoitti 09.04.2008 - 10:27
Onnbeksi olkoon teille kaikille. Kaynmahdollisimman pian tutustumassa voittajiin. Ei tosin aivan heti, tyokiireet jatkuvat.
SusuPetal kirjoitti 09.04.2008 - 12:19
Tutustumisen arvoisia paikkoja, HPY.
hepoliini kirjoitti 09.04.2008 - 15:11
Mun mielestä sä muuten ansaitsisit jonkun kunniakirjan jo pelkästään siitä, että kykenet seuraamaan kahta sataa blokia! Vou ja vau!
SusuPetal kirjoitti 09.04.2008 - 15:12
Tai hullun paperit voisin saada....
hepoliini kirjoitti 09.04.2008 - 16:16
Mä voin askarrella siihen kansikuvan? :D
raija kirjoitti 09.04.2008 - 17:02
Lämmin kiitos:)
SusuPetal kirjoitti 09.04.2008 - 17:20
Siitä vaan, Hepoliini:)

Eipä kestä, Raija, olet tunnustuksen ansainnut.
hepoliini kirjoitti 09.04.2008 - 17:52
Okei! Tota...voisitko näin ensi alkuun luetella ne 200 nimeä, mä tarttisin materiaaliksi siihen sun blokihullun papereihin liitteeksi ne? Ei? No...jos mä sitten kehitän ihan kuvalle sen jutskan. Ilimottelen sitten kun on valmis(voi mennä tovinen)! :)
SusuPetal kirjoitti 09.04.2008 - 18:19
Joo, en kerro.
Pisara kirjoitti 09.04.2008 - 18:54
Seuraat kahtasataa blogia??? Mistä aika? Ymmärrän, että sinulla on neljä silmää ja siten vähintään kaksinkertainen lukunopeus keskivertobloggaajaan nähden, mutta silti. Vastaat vielä kaikille lukuisille kommentoijille ja päivität omia lukuisia blogejasi tiuhaan. Ei jummarra.
SusuPetal kirjoitti 09.04.2008 - 18:58
Ei ne kaksisataa blogia onneksi jokainen päivity joka päivä! Joukossa on laiskasti päivittäviä bloggaajia, kiitos ja ylistys.
Mutta, olen kyllä todella nopea lukija. Eri asia sitten, mitä ymmärrän lukemastani...
Inkivääri kirjoitti 09.04.2008 - 22:08
Hih, täällä on aina yhtä hulvaton meno:) Ja kivoja uusia tuttavuuksia taas linkitit, kiitti niistä!
SusuPetal kirjoitti 09.04.2008 - 22:17
On kivaa aina yrittää löytää ja esitellä uusia tai uudehkoja blogituttavuuksia, Inkivääri.
Johannes Koo kirjoitti 09.04.2008 - 22:35
Thänx, tästä listastasi löytyi pari minulle uutta mielenkiintoista blogia.
SusuPetal kirjoitti 09.04.2008 - 22:40
Ollos hyvä, Johannes.
Kutis kirjoitti 10.04.2008 - 20:27
Samalla asialla liityn jonoon eli: hyviä linkkejä jakelet, kiitos. (Ja kiitos ettet laittanut mua jakamaan tätä tunnustusta vain viidelle, vaikka mun blogillani ei olekaan tarkoitusta, paitsi olla.)
SusuPetal kirjoitti 10.04.2008 - 20:33
Viisi on kamalan vähän, joten ole hyvä vaan, Kutis, ja kiva, kun olet palannut!
kaistaton kirjoitti 12.04.2008 - 15:45
Kaistaton julkaisee ajanpuutteen vuoksi runojaan nyt toistaiseksi vain kotisivullaan www.runoaja.net Valitettavasti se ei ole blogi, joten kommentointimahdollisuutta ei ole, muta sieltä löytyvät silti kaikki blogin tekstit. Ehkä vielä palailen kesälomilla, jos aikaa jää ja riittää - katsellaan. Mutta tervetuloa kotisivulle.
SusuPetal kirjoitti 12.04.2008 - 17:09
Kiitos tiedosta, Kaistaton!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä.














 

 

 SusuPetal by Hoover, klik kuvaa