-Henri ei koskaan muista meidän hääpäiväämme!
-Ai, ei? Hmm, ei koskaan? Ja te olette olleet naimisissa jo yli kymmenen vuotta!

-Elokuussa tulee viisitoista vuotta.
-Eikä hän ole kertaakaan muistanut?

-Ei…minä ostan hänelle aina jonkun lahjan tai ollaan menty leffaan tai ulos syömään, mutta hän ei ole koskaan ostanut tai tehnyt mitään sen päivän eteen.
-No, mitä hän sanoo –miksi hän ei halua muistaa?

-Miten niin sanoo? Mistä minä tiedän?
-Mutta kai sinä olet sanonut, että sinä haluaisit, että hän muistaisi?

-No, en todellakaan! Kyllä tuollaiset täytyy tajuta sanomattakin. Muutenkin saa olla koko ajan rautalangasta vääntämässä! Jos ei itse tajua, niin ei sitten.
-Ei kai sitten…aiotteko te tehdä jotain erityistä nyt elokuussa, viisitoistahan on kristallihäät.

-Minä varasin meille matkan Roomaan.
-Rakkauden kaupunkiin.

-Niin. Se tulee olemaan ihanaa.
-Mitäs Henri sanoo matkasta?

-Ei se vielä tiedä, minä kerron sille sitten vasta lähempänä lähtöä. Sitä ei saa millään helpolla pois kotoa, kaikki pitää tehdä vähän salassa.
-Yllätysmatka.

-Romanttista, vai mitä!