-Henri ei koskaan muista meidän hääpäiväämme!
-Ai, ei? Hmm, ei koskaan? Ja te olette olleet naimisissa jo yli kymmenen vuotta!
-Elokuussa tulee viisitoista vuotta.
-Eikä hän ole kertaakaan muistanut?
-Ei…minä ostan hänelle aina jonkun lahjan tai ollaan menty leffaan tai ulos syömään, mutta hän ei ole koskaan ostanut tai tehnyt mitään sen päivän eteen.
-No, mitä hän sanoo –miksi hän ei halua muistaa?
-Miten niin sanoo? Mistä minä tiedän?
-Mutta kai sinä olet sanonut, että sinä haluaisit, että hän muistaisi?
-No, en todellakaan! Kyllä tuollaiset täytyy tajuta sanomattakin. Muutenkin saa olla koko ajan rautalangasta vääntämässä! Jos ei itse tajua, niin ei sitten.
-Ei kai sitten…aiotteko te tehdä jotain erityistä nyt elokuussa, viisitoistahan on kristallihäät.
-Minä varasin meille matkan Roomaan.
-Rakkauden kaupunkiin.
-Niin. Se tulee olemaan ihanaa.
-Mitäs Henri sanoo matkasta?
-Ei se vielä tiedä, minä kerron sille sitten vasta lähempänä lähtöä. Sitä ei saa millään helpolla pois kotoa, kaikki pitää tehdä vähän salassa.
-Yllätysmatka.
-Romanttista, vai mitä!
Onko se nyt niin tärkeää muistaa nuo merkkipäivät? Tosin me vaimon kanssa muutettiin yhteen tuota... Tämän kuun lopulla vuonna 1975. Ja lyönpä vetoa ettei vaimo muista! :)) (ei siis vielä menty naimisiin. Siis oltiin susipari)
Kukkia ilman juhlia, Ritva! Vau, onnen tyttö!
Yllätykset ovat joskus vähän kyseenalaisia, Alastalo. Joskus ne tuottavat iloa vain sille, joka järjestää sitä yllätystä.
En minä tiedä, onko tärkeää muistaa noita merkkipäiviä. Joillekin on, joillekin ei, mutta jos on, niin voisihan sitä avata suunsa sen verran ja sanoa, että tärkeää on.
Welhotar aloitti sitten työpaikkatarinansa A:sta ;D
Paljastan salaisuuden, jolla meidän isännyys muistaa varmasti hääpäivän - ei hän lahjoja osta, mutta muistaa. Silloin nimittäin on luvassa hääpäiväasennossa - tätä enempää en salaisuuden verhoa avaa, mutta juttu on menetetty ellei sitä muista juuri tuona päivänä;)
Kukin tavallaan ja jos tavat vielä sopivat yhteen parisuhteessa, niin kaikkihan on hyvin. Eri asia sitten, jos toinen odottaa jotain aivan muuta.
Kiitokset puffaamisesta
t. Etusivun juttu