Tämähän pani miettimään.Piiitkä tovi. Sanoisin, että ihminen, joka pitää eläimistä, paljastaa ainakin yhden pehmeän paikan itsessään. Ajattelemme, että se on ihmisyyttä jopa murhaajassa, jos ei kiduta koiraa . . .

Totta... Kuinkahan monta kaappieläintenvihaajaa keskuudessamme on? He joutuvat väkisin vääntämään kasvoilleen mairean hymyn ja sulostelemaan pikku sesseä tai kisua kimeällä äänellä.

Tämä on iso filosofinen aihe.

Loisto kirjoitus, koska itsekin reagoin taannoin suurella ihmetyksellä näyttelijään, joka sanoi suoraan jossain haastattelussa, "en pidä eläimistä"

Lauseesta tekee rankan yleistys. Jos oikein tarkkaan ajattelee, niin ko henkilö ei voi pitää ihmisistäkään, koska ihminen on eläin.

Mutta siis minusta on kyllä inhimillisempää olla pitämättä ihmisistä kuin olla pitämättä eläimistä. Koska kuten Linkola sanoi "ihminen on vihliäinen elukka" ja paljon haitallisempi maapallon kannalta kuin mikään muu laji. Ja siksi osoittaa inhimillisyyttä rakastaa niitä lajeja jotka eivät tietoisesti ahneudellaan ja mukavuudenhalullaan tuhoa elinolosuhteitaan ja vihata sitä lajia joka näin tekee. Vaikka sattuisikin kuulumaan tähän lajiin itse.

Hyvä ja ajatuksia herättävä kirjoitus. Ajatellaanko niin, että kiintymys eläimiin olisi jotain syvällä olevaa perusihmisyyttä ja inhimillisyyttä? Eikö perusihmisyyttä kuitenkin ole huolehtia omasta lajistaan, niinhän eläimetkin tekevät, huolehtivat omistaan?

Kunnon mies, tappoi vaimonsa ja lapsensa, mutta muisti ostaa koiran ruokaa, Utuinen....tai hyvä nainen, iski miestään leipäveitsellä ja lähti ulkoiluttamaan koiraansa...

Heh, kaappieläinvihaajat, tulkaa ulos kaapista, Ally!

Aika rohkea näyttelijä, Karpalo, jos on uskaltanut jotain tuollaista sanoa ihan ääneen. Ja kuten totesit, se yleistetään usein niin, että silloin ei voi pitää ihmisistäkään, koska on jotenkin vaillinainen. Hmm, jos sanoo, ettei pidä teestä, niin voihan sitä kuitenkin rakastaa kahvia.
Mielenkiintoista. En itse tiedä, mitä ajatella asiasta, tämä on vain sellainen, johon aina välillä törmää, kun suhtautuu enimmäkseen välinpitämättömästi eläimiin.
Linkolan kanssa olen kyllä eri mieltä.
Minusta on inhimillisempää pitää enemmän ihmisistä. Eläinten inhimillistäminen, disney-efekti, ei saa minulta kannatusta.
Haitallinen ihminen voi olla, mutta voi ihmisistä pitää siitä huolimatta ja yrittää tehdä jotain sen haitallisuuden poistamiseksi.

Niinhän sitä voisi ajatella, Tuima, perusinhimillisyys ehkä vaan kohdistuu sitten noihin eläimiin ennemminkin kuin kanssaihmisiin. Miksi, sitä en tiedä. Ovathan eläimet helpompia, ehkä ihminen haluaa päästä helpommalla.

Minä en pidä eläimistä - tai ehkä pitäisi paremminkin sanoa, etten ymmärrä mikä antaa ihmiselle oikeutuksen edes pitää esimerkiksi koiraa tai kissaa suljettuna kerrostalokoppiin. Vain koska itse niin haluaa, kärsii eläin miten paljon tahansa tuosta luonnottomasta tilanteesta.

Mitä tapahtuisi, jos roolit vaihtuisivat vuorokaudeksi? Olisiko emännästä/isännästä kiva kökkiä kupla otsassa yksin kotona kaiken päivää, ja sitten kotieläimensä mielenliikahdusten mukaan tulla raahatuksi panta kaulassa pihalle narun päässä? Haluaisitko itse syödä, juoda ja nukkua vain silloin, kun Muille sopii? Naimisesta puhumattakaan.

Kotieläimet pitäisi kieltää lailla.

Minusta tuntuu, että päinvastoin, sinä pidät eläimistä, koska ajattelet tuolla tavoin, tienpäällä.
Muistan, että eräs maalla kasvanut ystäväni sanoi kauan, kauan sitten, ettei ymmärrä, miksi koiria ja kissoja pidetään sisällä, talossa. Heillä oli koira ja kissoja, kissat olivat navetassa, koira heilui pihalla ja nukkui yönsä jossakin ladossa tai vastaavassa. Ei siellä tullut mieleen ottaa eläimiä sisään, talo oli ihmisiä varten. Eläimistä huolehdittiin, mutta niitä ei pidetty perheenjäseninä, ne olivat osa kotitaloutta.

Mina pidan kissoista (en valttamatta kaikista kissoista), en valita koirista (vaikka niitakin loytyy mukavia), ja ihmisia on mielestani seka mukavia etta ei. Tekeeko tama minusta sekavan?

Kysymyksesi on ajatuksia herattava! Kuten kirjoituksesi niin usein.

Niin, saattaahan se olla noinkin: vapaus valita omasta elämästään on oltava eläimelläkin, eikä vain ihmisellä.
Mikä ihmisestä muka tekee niin kaikkivaltiaan, että sille suodaan valta hallita mielensä mukaan kaikkia muita luontokappaleita?

Silkkaa itsekkyyttä se on. Olisi kaikille osapuolille parempi painua lelukauppaan ostamaan paijattavaksi ja lepertelyä kuuntelemaan joku robottikarvakasa. Voisihan sitäkin raahata narun perässä ulkona, ellei yksin tahdo mennä lenkille.

Minusta sinä et ole sekava, HPY, rationaalinen ennemminkin. (saat sinä olla sekava, jos haluat:))

Tienpäällä, itsekkyyshän ajaa ihmisen toimintaa. Ongelmaksi asian tekee, jos se toiminta on ihmiselle hyödyksi ja jollekin toiselle haitaksi.

Tämä onkin jännää, jotain ihan rajoja laukovaa. Tuo kissa kun tuossa valitsee esmes oman kotinsa, sitä ei oteta, ihminen ei pysty siihen. Henkilökohtainen kauhuni on ihmisten jalostamat hengittävät pehmolelut, joita kannellaan kasseissa.Siinä ihminen on ottanaut tällaisen ylivaltiaan osan. Ja sellaiset eläimiä ottavat ihmiset, jotka palauttavat elävät kauppaan tai vievät piikille, kun sohvakalusto menee pilalle, tai vielä pahempi, eläin ei sovi uuden kaluston väriin. Kato nyt Susu, sä löysit mun eläinlaukaisimen. Näkisit mun intoilmeen. Mutta kun mä halaan mun tytärtä, on siinä sellainen tunne, jota ei pysty kuvaamaan, suuri rakkaus.

Heh, Katili, vai löysin eläinlaukaisimesi. Voin nähdä ilmeesi, kyllä, ja varsinkin halatessasi tytärtäsi.
Ihmisrakkaus- ja eläinrakkaus eivät sulje toisiaan pois, onneksi.

Että miksi emme rakasta ihmistä? No varmasti siihen on jokaisella syynsä. Intohimoinen eläintenvastustus ei ainakaan ihmisen asemaa meikäläisen silmissä paranna, ikään kuin se olisi ihmisiltä pois, jos pitää eläimistä. Joskaan ihmisten rakastaminen ei mielestäni myöskään ole välttämättä eläimiltä pois.

Ehkä tuossa on kyse yleistyksistä. Kun sanoo, ettei pidä ihmisistä, on yleensä pettynyt joihinkin ihmisiin. Pettymys on niin karvas, että sitä voi pitää perusteena koko ihmiskunnan vihaamiselle ja se pettymys on usein kaikille yhteinen. Jokainen kohtaa elämässään ihmisiä, joihin pettyy. Jokainen meistäkin voi olla sellainen, johon on petytty. Lisäksi huonot uutiset melko hyvin ovat luoneet käsitystämme koko ihmiskunnasta. Hyviä uutisiahan harvoin näkee.

Ihmisillä on puolestaan eläimistä enimmäkseen positiivisia kokemuksia, joiden perusteella tehdään yleistyksiä, mutta jotka ovat ihan yhtä totta kuin ne huonot kokemukset ihmisistä.

Mielestäni ei pitäisi siis lähteä aliarvioimaan eläinten tuottamaa iloa, eikä aliarvioida eläinten kykyä sopeutua ihmisten koteihin tai niiden kykyä tuntea onnea ja iloa. Mikä on aikoinaan ollut ihmiselle omainen tapa elää? Kerrostaloissako? Sallikaa mun epäillä.

Kyllä se siis ihmisistä itsestään lähtee, miksi ihmisistä ei pidetä. Ja samaten se lähtee eläimistä, miksi niistä pidetään. Erilaiset arvotukset perustuvat erilaisiin kokemuksiin, eikä niitä kokemusperäisiä tuntoja niin vain voi kenellekään toiselle väittämillään välittää.

Ja en muuten ole ihan varma siitäkään, että eläimelle olisi luontaista, kuten maalaistaloissa on, pitää koiria ja kissoja pakkasessa. Puhumattakaan siitä, mitä niissä kohuvideoissa taannoin esitettiin...

Eläimiä syntyy koko ajan. Jos niistä ei huolehdittaisi kuten Tienpäällä ehdottaa, ettei niitä otettaisi, jäisi vaihtoehdoksi tappaa kaikki. No, tekisikö se tästä maailmasta paremman ja ihmisestä rakastettavamman? Jaa-a. Sen näkisi sitten, kun täällä keskenämme olisimme, että kuinka mukava paikka tästä tulisi. Rakkauden ja ilon määrä kyllä vähenisi, samoin tosin eläinrääkkäys, joka minusta on suurempi ongelma kuin se, että eläimistä välitetään.

Niinhän minä tuossa yhdessä kommentissa sanoin, että onneksi ihmis- ja eläinrakkaus eivät sulje toisiaan pois.
Minun puolestani ihmiset saavat pitää eläimistä, mutta soisin myös, että ihmisistä pidettäisiin edes joskus yhtä paljon.
Minua kiinnostaisi tietää, miksi hyviä kokemuksia ei niin helposti yleistetä ihmisten kohdalla: jos kerran tapaan mukavan ihmisen, miksi ei voisi olla niin, että kaikki ihmiset ovat mukavia?
Totta kai kärjistämistä, provoa, ei kai muuten synny keskustelua(ja tilaajia katoaa, hahhah).

Arvelin, että eläinten puolustajia löytyy, ihmisten vähemmän.

Niin, minä pidän hyvin harvoista ihmisistä ja hyvin harvoista eläimistä. Yleensäkään en pidä kovin monista asioista! Joten antapaas nyt tämänkin asian taas olla, kunhan tulin kommentoimana periaatteessa.
Että noin pitäminen ihan yleensä on minun luonteeni vastaista!

Sinä pidät linjasi, Polga, aika tasapainoiselta vaikuttaa:))

Niin me pöllöt ääntelemme kovin erityisesti maaliskuussa, erityisesti toisille pöllöille, mutta myös ihmisille, emme pidä rajaa rakkaudessa sen suhteen onko ihminen vai pöllö vai pöllöihminen. Toivomme että tässä suhteessa löytäisimme paikamme emmekä ylipäätään lähtisi jakamaan liikaa rajoja teidän ihmisten välille saati sitten meidän pöllöjen välille.

Ihastuttava aihe, kertakaikkiaan.

Minä olen nyt kohta nelikymppisenä tavannut elämäni ensimmäisen koiran, joka on muuta kuin koira, tai siis eläin. Ohoh.

Miusta elukat on elukoita, ihmiset ihmisiä- ja sitten massasta, kummasta tahansa porukasta, nousee yksilöitä.

Nih,

Helmipöllö, ei pöllömpää:))

Heh, vai elämäsi ensimmäisen koiran, joka on muuta kuin koira, Vintti. Hienoa. Kunhan muistat vilkuilla sitä elämäsi ihmistäkin:)

En osaisi ruveta isännöimään lemmikkiä, enkä siten kai tajua miksi se toisille on niin kova juttu. Useammin huomaa sitten outoja kärjistymiä eläinharrastuksissa. Tarkoitan, en pysy kärryillä, jos joku haluaa elää läheisensä kautta, oli se sitten eläin, lapsi, puoliso tai kuka/mikä vaan.

Aamulla pojan kanssa kävellessä näimme naisen, joka sätti koiraansa ja reuhtoi remmistä. Poika sanoi: "Ei noin saa kohdella. Se varmaan halusi tulla haistelemaan mun kissanhajua." Hällä on äitinsä luona kissoja leikkikaverina, mikä saattaa tuoda tajua toisten olentojen asiallisesta kohtelusta ja joskus ikäviä naarmuja.

Tuntia myöhemmin bussissa säpsähdin, koska äitihahmon ääni meni melkein kirkumiseksi, kun hän kahdesti komenteli pientä (2-3 v) lastaan käytävältä toisten jaloista.

Helppo analogia: kummallakin kohdalla tuli surku niitä huutajia, joilla tuntui hermo olevan liian huonossa kunnossa, etteivät osanneet olla kunnolla, vaikka (koska) olivat vastuussa olennoista. Kurmuutuksen kohteista suretti enemmän se lapsi. Vahvempi samastuminen, mietityttää enemmän millaiset lapsen olot ovat.

Olivat siis aitoja sattumia, en valinnut kohteita enkä huutajien sukupuolta itse.

Vp, valtasuhteet yleensä askarruttavat, vallan käyttö. Vaan sitähän se itsekkyys on.
Ja kontrollin menettämisen pelko.
Ehkä eläintä on siksi joidenkin helpompi rakastaa? Eläin pysyy kontrollissa, ihminen tekee mitä haluaa.
Vaikka ottaa, lähtee ja jättää.

Aah, kiitän tästä(kin). Itselläni ei ole koskaan ollut merkityksellistä henkilökohtaista suhdetta yhteenkään eläimeen, mutta ihmisistä välitän vähän liikaakin omaa mielenrauhaani ajatellen. Teen myös kaikenlaista konkreettista suojellakseni eläimiä, ihmisiä ja ympäristöä, vaikka syrämeni ei vuodakaan verta hellyttävien eläinhahmojen äärellä. Teen sen vain silkasta humanistisuudesta, tai jottain. Enkä ole täydellinen, harmi kyllä.

Minusta on joskus irvokasta, miten eläinten säälittely menee monilla kauas edelle myötätunnosta toisia ihmisiä kohtaan. Pimeintä on, kun samaan aikaan säälittelyn kanssa pistelllään kinkkua poskeen ja broileria toiseen. Mutta eihän tunnereaktioilta voi edellyttää rationaalisuutta, vai.

Hjuu, Susup, häjympi analogia johtaa joskus ihmettelemään, kohtelevatko ihmiset lapsiaan tai puolisoitaan lemmikkeinä ikävässä mielessä. Siis minän täydentäjinä, joiden halut, tarpeet ja ajatukset ovat alisteisia omille.

Kerettiläisiä ajatuksia tulee mieleen, jos en ymmärrä miten jotkin oudot suhteet syntyvät ja elävät, olivat sitten kenen välillä vaan, vaikka kahden eläimen.

Jep, Kaura, tunteet ovat hyvin epärationaalisia, ja toisen tunteita on täysin mahdotonta tietää, kun ei omistaankaan ota tolkkua.

Varapygmi, mitä enemmän ajattelee, sitä enemmän on hukassa, ja silloin tulee kaikenlaisia epäilyjä mieleen....

Seuraavassa sunnuntaiaalun ajatuksia:

Ehkapa elaimet ovat kuin mustat miehet, arabit ja juutalaiset. Heista ei vaan saa puhua pahaa silla se on poliittisesti epakorrehtia. Jonkinlaista rasismia.

Ihmisesta taas pitaa puhua pahaa koska se liittyy luterilaiseen syntiin. Mina (siis ihminen) olen tehnyt niin paljon pahaa etta olen paha. Pahasta ei saa pitaa.

Epäortodoksista kyllä tuntuu olevan, jos sanoo jotain pahaa eläimistä, HPY. Ja oikeastaan en mielestäni sanonutkaan, ihmettelin jotain ihan muuta eli pitämisen kohteen arvottamista.

Susu nostaa esiin tärkeitä aiheita joista kehittyy näin hyviä keskusteluja! Minä en niputa eikä yleistä pitämisiäni: kuten joku ketjussa jo taisi sanoakin, sekä ihmiset että eläimet yksilöinä herättävät jonkun tunteen - pitämisen tai ei-pitämisen, näin sen koen itsekin: individualistista, tapauskohtaista pitämistä.
Toinen juttu on sitten millaisen ihmisarvon sallimme läheisillemme: miten siedämme kerjäläisiä kadulla, sammuneita juoppoja, harhailevia dementikkoja -- siedämmekö vain vai teemmekö jotain -- suhtautumisessamme näihin tulee se todellinen välittäminen esiin, ei pelkkä omasta itsekeskeisestä mielihyvästä lähtevä pitäminen.

Hmm, Kutuharju, saako säälimme asunnoton kadulla nukkuva vai kulkukoira...?

Niin mina sen ymmarsinkin.

Niin arvelinkin.

Kuinka osuva kirjoitus taas! Eräskin kissaihminen sanoi suoraan, että hän rakastaa kissojaan enemmän kuin ketään ihmistä. Luulen, että mikään muu laji ei nosta toista lajia ylitse omansa, vaan vaistomaisesti oma laji on ennen muita. Ehkä pitäisi luottaa enemmän vaistoihinsa? Vaikka asetan ihmisen etusijalle ja puutteenalaisena huolehtisin ensin omasta lajistani se ei tarkoita että en välittäisi eläinten hyvinvoinnista... Miksi hyvän yhdelle pitäisi olla toiselta pois?

Kaupunkilaisserkku on kovin huolissaan naapurin häkkikoirista. Ne tosiaan elävät häkissä, mutta suuressa sellaisessa ja niistä huolehditaan hyvin. Mielestäni serkun pitäisi olla enempi huolissaan kaikista niistä kaupunkikoirista, jotka viettävät päivänsä yksin ahtaissa asunnoissa...

Jotenkin tuossa eläinten etusijalle asettamisessa huomaa usein monenlaisia vääristymiä ja käsityksen, että eläimen hyvinvointi on riippuvainen samoista asioista kuin ihmisen - todellista eläimen ymmärtämistä usein puuttuu ja eläin inhimillistetään myös hoidon tasolla.

Mun mielstä molempi pahempi :)

Onneksi usein yhden hyvä ei ole toiselta pois, Inkivääri, mutta joskus niin voi tietenkin tapahtua.

Näin on, Hepoliini, ja vielä molempi parempi.