Sade ei ole lakannut sataan päivään. Sata yötä olen valvonut ja katsonut harmaita seiniä, odottanut sateen loppuvan, päivän alkavan, valon tulevan.
On vain yö.
Sata hetkeä olen ikävöinyt, minuun on koskenut ja olen itkenyt, eikä minulla enää ole kyyneleitä, silmäni vuotavat verta.

Sata kadonnutta aikaa on raastanut ruumistani, vienyt voimani ja näännyttänyt minut sisältä, kaivertanut minut ontoksi, tyhjyyttä huutavaksi pinnaksi. Sata huutoa on sulanut suuhuni, repinyt ikeneni verille ja tukahduttanut minut, vienyt hengen, jättäen elämän.
Mitä ironiaa, mitä pilkkaa.
Pyysinkö elämän?

sininen, sinivihreä meri
meri, meri, meri
auringon syli
valo sisälläni
meri, meri, meri

rantakahviloiden hiljaiset pöydät
turkoosit päivänvarjot nipussa

niin kauan sain odottaa valon hehkua
ohi soljuvien pilvien pehmeyttä

sata yötä
sata sateista päivää
sata huutoa itkuna ilmoille

meri pyyhkii kaiken pois
minutkin
hetkeksi lakkaan olemasta