
- Susta tuntuu varmaan kamalalta!
- No, ei oikeastaan.
- Miten niin ei? Pakkohan sun on olla vihainen!
- En oo.
- Miten niin et oo? Mä en usko. Olet sä ainakin pettynyt!
- En nyt sanoisi niinkään. Oikeastaan ei tunnu miltään.
- Ei miltään! Miten sä voit sanoa noin!
- No, kun ei tunnu. Mitä sitä turhaan.
- Miten niin turhaan! Täytyyhän sun olla edes surullinen.
- En oo, ihan turhaahan se olisi.
- Mä en kestäisi. Mä en ymmärrä, miten sä et oo ees
kiukkuinen!
- No, mä en ole sä.
- Et ookaan. Jos sä olisit, me voitaisiin edes puhua tästä!
- Puhutaanhan me. Koko ajan.
- Eikä puhuta, koska sä et kerro, miltä susta tuntuu!
- Kerroinhan mä. Ei tunnu paljon miltään.
- Mä en usko, ettet sä tunne mitään! Kyllä mä tiedän, mitä
sä tunnet! Sä et vain halua puhua tunteistasi!
- Ihan turhaahan se olis. Puhuminen.
- Miten niin?
- No, jos sä kerran jo tiedät.
"Mitä sulle kuuluu?"
"Ihan hyvää vaan."
"Ok. Niin, mutta mitä sulle OIKEESTI kuuluu?"
Kiitos aamun ekoista nauruista :D
Tui, nykyäänhän puhutaan paljon tunteden nimeämisestä, voisiko tässä olla epätoivoinen yritys tehdä niin? Tunteiden nimeäminenhän ei tarkoita tietenkään sitä, että se mitä itse tuntee, on totta myös toiselle. Vaikka niin usein luulemme...
Äijä, eihän nyt toki tällaista voi tapahtua1 Tämähän oli silkkaa fiktiota:)
Heh, Intiaanikesä, mitä sulle oikeesti kuuluu... Tuli mieleen Frendien Joey, joka naista iskiessään käytti painokasta äänensävyä ja alta-kulmien-katsetta kysyessään "How are YOU doing".
Joo, ihan oikeesti naurattaa eli on kai iloinen mieli:)
Janka, hyvä juttu!
;))
Minusta ei nykyisin juuri mikään tunnukaan miltään. Paitsi tyhjältä. Ja miksi siitä on niin vaikea puhua?
Puhuminen, se on vaikeaa, mutta miksi, sitä en tiedä.
Jos siis tulee.
-Ei mikään. (paiskaa kaapi oven kiinni)