|
|||
 |
|
||
|
09.01.2008 - 18:28
 Mies ei voinut olla ajattelematta, olisiko heidän liittonsa jatkunut, jos nainen olisi edes kerran halunnut miestä. Jos mies olisi nähnyt naisen silmistä, että nainen halusi häntä miehenä. Viimeisten yhteisten hetkien aikana naisen silmät olivat näyttäneet pitkästyneiltä.
|
Kirjoittaja
 susupetal Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä. Arkisto
2010 2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
 
Käyttöoikeus
 Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi.  
SusuPetal by Hoover, klik kuvaa
|
||
En ymmärtänyt koko juttua, ai mutta tämä olikin kakkososa.
Näennäisesti OK, kyllä, eikä mitään pahaa tai loukkaavaa, kuitenkin...
Ihmisillä on kaikilla erilaiset tarpeet, ja jos ne liian kauan kieltää kuolee elävältä.
Hyvin kirjoitit taas kerran Susu. Ja kuvat niin mukavasti vihjaisi mitä on tulossa.
Ja totuuksia on aina niin paljon, erilaisia. Kaikki näkevät eri tavalla tilanteen, elävä sen eri tavalla, ja tuntevatkin.
Harvoin elämässä kysyntä ja tarjonta käyvät ihan yksiin, ja usein juuri noin kovin pieleen.
Tai oikein.
Osui ja upposi. Kumpikin.
Täh, eikö nuo minun kariutuneet olleetkaan uniikkeja, häh?
Nähty ja koettu on. Useampaan kertaankin.
Sanommeko nuorillemme, että se intohimo on ainoa, jota ei avioliitossa voi saada muilta kuin puolisolta, ainakaan ilman huonoa omatuntoa?
Vaikka tarpeet olisivat vähäisemmät, ovatko ne niin vähäiset ettei kaipaa lainkaan tyydytystä? Vai onko se vaan sitä että kaipaa harvemmin? Tyydytykseen taas oletan liittyvän aina intohimoa, joten jos nainen saa tyydytyksen mies myös näkee intohimon hänen silmissään...
Ehhh, enpä tiedä oliko tarkoitus puhua koko asiasta - kirjoitusparisi on hyvä ja molempia ymmärtävä. Ja kertoo siitä, että pitäisi yrittää etsiä se, jolla on samankaltaiset tarpeet ja vielä elää niin, että ne säilyisivät samankaltaisina... Toisaalta, vanhojen hyvien aikojen muisto kantaa monien huonojen aikojen yli - mutta jollei ole ollutkaan hyviä aikoja...
Kari, oletkin palannut! Vai sellainen kirja, eikä yhtymäkohtia siis löytynyt -niin, paitsi vaimon mielestä. Sellaistahan se on, erilaiset näkökulmat...
Mutta kaipa tälläkin parilla on ollut alku intohimoinen, jokinhan heitä on vetänyt yhteen, luultavasti rakastuminen. Ja alun jälkeen on palauduttu tavalliseen, jolloin erot ovat tulleet näkyviin, ja ehkä siinä vaiheessa vielä toivoo/uskoo/rakastaa.
Tuo, että kaipaa harvemmin, sen sijaan ettei kaipaisi laisinkaan, Inkivääri, on todennäköisesti se totuus.
Mutta uskon myös, että vaikka ollaan rakastuneita ja sitten rakastetaan, niin sekin voi loppua -ihmiset muuttuvat.
Olli, no totta kai! Olisikohan napakoru poikaa:))
Katili, jotenkin minulla on sellainen olo, ettei tässä miehessä ole todellakaan mitään vikaa. Ei naisessakaan. Heidän ei ehkä vain olisi pitänyt aloittaa yhteinen elämä.
Ennen pysyttiin yhdessä muustakin syystä kuin rakkaudesta...
Taidan jatta kommentoinnin valiin!
Alkuhuumaa, keskihuumaa, loppuhuumaa.
Oikeutettua huumaa, varastettua huumaa.
Samanlaiset tarpeet, toiveet ja halut -noin pääpiirteittäin, sitten nuo kaikki huumat toteutuvat.
Ajattelin, että nuo kaksi ihastuivat, rakastuivat, mutta eivät rakasta samalla lailla. Naiselle ehkä riittää rakkaudessa arvostaminen, perheessä eläminen ja kunnioitus (en löytänyt viitteitä toiseen mieheen, salarakkaaseen..?) mutta mies tarvitsee intohimoa, ehkä tukipilarikseen rakastamiselle.
Ehkä he eivät vain sovi toisilleen, ehkä väliltä puuttuu Se Jokin mystinen juttu ja kemia, jolla kummankin tarpeet ja rakastamisen erilaisuudet saadaan sovitettua yhteen, luotua kompromissi.
Pidin tarinoista, ne osuivat niin lähelle.